PesisCast: Tässä on alkukauden kirkkaimmat tähdet – ”Ratkoo yksin pelejä” 

Otto Palojärvi |

Atleetin PesisCastin uusimmassa jaksossa tartutaan kiinni ensimmäisen kuukauden parhaisiin pelaajiin ja nostetaan molemmista sarjoista esiin muutama joukkue – niin hyvässsä kuin pahassa. 

Kahdella paikkakunnalla naisten Superissa on syytä olla huolissaan. Ne kaupungit ovat Rauma ja Jyväskylän Kirittäret. 

Kirittäret oli jo aiemmin tiedottanut, että ykköspelinjohtaja Jukka Mäkinen oli ”estynyt” osallistumaan joukkueen otteluihin. Syitä voi vain arvailla heikon alkukauden jälkeen. Myöhemmin tipahti odotettu tiedote jossa kerrottiin, että vetovastuun ottaa loppukaudeksi Jukka-Pekka Karttunen ja Mäkinen jättää tehtävät. 

Raumalla sen sijaan ei pelinjohtajasta tarvitse olla huolissaan, mutta lukkaripelistä ja heikosta tuloksesta kylläkin. Odotuksia ladattiin tähän kauteen, mutta toistaiseksi saldona kahdeksasta ottelusta vain kuusi pistettä. Isoin huolenaihe on kuitenkin toistaiseksi löytynyt syöttölautasen äärestä. 

Kirittäriä vastaan Jasmin Andreasen pelasi lukkarina, mutta loukkaantui pelin alkupuolella. Tilalle tuli jokeripaidasta takaisin lukkariksi aiemmin tonttia pelannut Ilona Hakoniemi. Hakoniemen viime kausi oli kuitenkin syöttölautasen äärellä todella vaikea ja sama vaikeus jatkui myös nyt. Fera teki ottelukohtaisen sopimuksen 21-vuotiaan Sara Koivikon kanssa, mutta tänään seura tiedotti tehneensä Joensuun Mailassa pelaavan Veera Toikan kanssa vuokrasopimuksen. 

Nähtäväksi jää rauhoittaako se joukkueen tilannetta. Joukkueen viikon ainoa ottelu on tulevana lauantaina. 

– Karu fakta on, että pisteitä täytyy alkaa napsimaan mikäli joukkue mielii tosissaan tällä kaudella pelata vielä hyvistä sijoituksista eikä jämähtää keskipalkin alle, Anssi Mertaranta toteaa. 

Jaksossa isoimman huomion varastaa kuukauden parhaat pelaajat, lukkarit ja lyöjäjokerit. Kuukauden pelaajiksi valittiin Hyvinkään Tahkon Petteri Alanen jonka ajatuksia lähetyksessä myös kuullaan. Naisten puolella Jussittarien Aino-Kaisa Mantere hurjastelee ylivoimaisessa tilastokärjessä mitä tulee lyötyihin, kun tilasto näyttää 2+37. 

– Lyötyjen määrä on aivan posketon. Mantere on tällä hetkellä aivan pitelemättömässä kunnossa ja pystyy ratkomaan yksin jaksoja Jussittarille, Sami Österlund avaa Mantereen tämän hetken iskukykyä. 

Mantereen ja Alasen lisäksi kuukauden parhaina palkittiin lukkari Lydia Eskola ja lyöjäjokeri Jukka-Pekka Vainionpää. Molemmista pelaajista asiantuntija Österlund tekee tarkempaa selkoa. Eri toten nuori 20-vuotias Eskola saattaa olla vielä osalle tuntematon nimi. Vainionpää on puolestaan löytänyt Tampereelle siirtymisen jälkeen peli-ilon ja jälki on sen mukaista. 

Miesten puolelta Vimpelin Veto porskuttaa sarjakärjessä ja on saanut studion huomion. Sarjan eniten läpilyöntejä lyönyt joukkue on nostanut osakkeitaan alkukaudesta ja ehkä ne hyvät otteet ovat jopa saaneet Vimpelissä pientä hurmosta aikaan. 

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA