Miika Kirmula (keskellä) oli mukana Sveitsin MM-kisoissa 2023 kultaa voittaneessa Suomen miesten viestijoukkueessa. Kuva: All Over Press

Poikkeuksellista: suomalaisurheilija jyräsi voittoon maailmancupissa

Roope Määttä |

Suomalainen suunnistaja nappasi voiton pitkän matkan kilpailussa.

Suunnistajatähti Miika Kirmula oli ylivoimainen Kuopion Lastulahdella kisattavan suunnistuksen maailmancupin päätöskierroksella. Lopulta Kirmula, 29, kirmasi maaliin 44 sekuntia ennen toiseksi tullutta ruotsalaista, Martin Regbornia.

Perinteisesti suomalaiset eivät ole juhlineet maailmancupissa järin usein. Pasi Ikonen voitti vuonna 2011 Tšekissä käydyn kilpailun. Ennen Kuopion osakilpailua paras suomalainen maailmancup-kiertueen kokonaistilanteessa kahdeksantena majaillut Tuomas Heikkilä, joka oli kerännyt 153 pistettä.

Kirmulan lisäksi palkintokorokkeelle kipusi avauspäivänä kisassa kolmanneksi tullut Eetu Savolainen. Toisen suomalaisen voittoajasta Savolainen jäi 1.45 minuuttia.

Naisten osalta Venla Harju oli torstaina kisatussa pitkän matkan kilpailussa viides. Harju on lisäksi ainoa suomalainen, joka ylsi kymmenen parhaan joukkoon kiertueen kokonaispistetilanteessa ennen Lastulahden maastoja. Suunnistajan sijoitus oli kuudes, kun pisteitä oli kasassa 156.

Kuopion maailmancup-osakilpailu toimii samalla vuoden 2025 MM-kilpailujen esikisana. Perjantaina kilpailussa on välipäivä, mutta lauantaina suunnistetaan keskimatkalla ja sunnuntaina edessä ovat viestit. Kilpailua voi seurata Ylen TV2-kanavalta.

Maailmancupin pistetilanne ennen päätösosakilpailuja:

Miehet:

1. Kasper Harlem Fosser (NOR) 314 p.

2. Martin Regborn (SWE) 237 p.

3. Emil Svensk (SWE) 212 p.

8. Tuomas Heikkilä 153 p.

10. Miika Kirmula 122 p.

14. Teemu Oksanen 93 p.

Naiset:

1. Simona Aebersold (SUI) 440 p.

2. Natalia Gemperle (SUI) 370 p.

3. Tove Alexandersson (SWE) 337 p.

6. Venla Harju 156 p.

11. Maija Sianoja 118 p.

25. Miia Niittynen 58 p.

Näin maailmancup jatkuu

Lauanataina 28.9.

Keskimatka: ensimmäiset lähdöt kello 09:30.

Sunnuntaina 29.9.

Viestit: miehet kello 11:00 ja naiset kello 13:00.

Suomen joukkue

Miehet

Aaro Aho

Mikko Eerola

Samu Heiska

Miika Kirmula

Severi Kymäläinen

Olli Ojanaho

Teemu Oksanen

Akseli Ruohola

Eetu Savolainen

Touko Seppä

Naiset

Sabina Aumo

Anni Haanpää

Venla Harju

Lotta Karhola

Elisa Mattila

Miia Niittynen

Maiju Oksanen

Maija Sianoja

Venla Taulavuori

Marika Teini

Milja Väätäjä

Lähde: Suunnistusliitto