Riku Illukan jatkopaikka EM-kisojen 100 metrin välierissä jäi hiuksenkarvasta kiinni. Uusi sääntö ihmetyttää pikajuoksijaa.
Riku Illukka sai kokea kovan kohtalon Birminghamin EM-yleisurheilun miesten 100 metrin karsinnoissa. Suomalaisjuoksijan jatkopaikka jäi äärimmäisen pienestä kiinni.
Illukka karsiutui lopulta välierästä vain kahden tuhannesosan vertailulla alkueristä.
– No kyllä se vähän kirpaisee. Noin lähelle jäi ja erilaisia vastatuulia oli siinä. Meillä oli eniten vastatuulta ja sitten jäi noin lähelle, Illukka harmitteli Atleetin toimittajan Jari Porttilan haastattelussa.
Birminghamin EM-kisoihin tuli käyttöön erikoinen sääntömuutos. Erien voittajien sijaan jatkoon pääsi 12 parasta aikaa karsinnoista.
Illukka näkee sääntömuutoksen hyvin erikoisena.
– No joo on se vähän hassu sääntö ja vähän asettaa urheilijat epäarvoiseen asetelmaan.
Päämatkalla finaalitavoite
Illukka valmistautuu seuraavaksi kisojen päämatkaansa 200 metrillä. Hän pääsee aloittamaan torstaina suoraan välieristä ja levon kannalta suuren edun.
– Olin viimeinen, joka pääsi suoraan. Jos en olisi päässyt olisin ollut sitten alkuerien nopein ajallisesti ja olisi pitänyt täysillä juosta alkuerät silloin. Se olisi ollut tosi kova rasite, jos aamulla olisi juossut ja sitten välierään uudestaan. Nyt kun jää alkuerä pois, niin kyllä se helpottaa sitä päivää ja saa täyden latauksen sinne iltaan.
Päämatkalleen Illukka toivoo tätä päivää suotuisampia olosuhteita. Tavoitteet ovat korkealla.
– Kyllä mä haluan juosta hyvin ja toivottavasti olosuhteet olisi paremmat kuin tänään. Toi vastatuuli on mulle vähän myrkkyä. Tuossakin, jos olisi ollut sama myötätuuli, niin olisi ollut eri tulos taulussa tänään.
– EM-finaaliin kyllä haluan kakkosella mennä. Se on ihan otettavissa.























