Suomen maajoukkuetta edustava pelaaja ilmoitti keskiviikkona Instagramissaan, että on syyllistynyt rattijuopumukseen. Myös miehen seurajoukkue tiedotti asiasta.
Exeter City kertoi tutkivansa Ilmari Niskasen Englannissa tapahtunutta törttöilyä, jonka odotetaan tulevan myös Exeterin kaupungissa oikeudelliseen käsittelyyn. Huuhkajat-peluri edustaa Englannin kolmostasolla pelaavaa seuraa toista kauttaan.
– Tämä on vakava rikkomus, ja seura suhtautuu siihen mitä suurimmalla vakavuudella, Exeterin tiedotteessa todettiin.
Niskanen, 27, kertoo ottavansa kaiken vastuun. Jalkapalloilija myös toteaa olevansa kiitollinen, ettei hänen tekonsa vaikuttanut muihin ihmisiin. Mies ei kertonut, missä tai milloin teko on tapahtunut.
– Olen tehnyt erittäin vakavan virheen ja ajanut ollessani alkoholin vaikutuksen alaisena. Tämä on paha virhe, jota kenenkään ei pitäisi tehdä, kaikkein vähiten sellaisen, joka on roolimallin asemassa, Niskanen kirjoitti ja jatkoi.
– Edes sellaisen riskin ottaminen, jossa jollekin saattaa tapahtua jotakin, on ajattelematonta ja väärin.
Niskanen on esiintynyt kuluvalla kaudella Exeterin paidassa yhteensä 34 kertaa kaikissa kilpailuissa. Mies on kirjauttanut maalin ja kolme syöttöä.
Juttua päivitetty kello 21.42. Lisätty tieto, että teko on tapahtunut Englannissa.