Urheilucastin juontaja Esko Seppänen on saanut korviinsa uutta tietoa siitä, millaisia reaktioita Topi Rönnin ja Sportin välinen sopimus on saanut aikaan.
Vaasalaisseura tiedotti aiemmin tehneensä kaksivuotisen sopimuksen raiskauksesta tuomitun hyökkääjän kanssa (lue uutinen). Kyseinen tiedote herätti välittömästi paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa.

💣 Nyt jysähtää
🎾 Nappaa maukas tennisvihje!
Wimbledoniin erittäin maistuva vihje ulkona. Käy nappaamassa ja käytä koodia ATLEETTI25. Saat seuraavan vihjeen kaupan päälle!
ATLEETTI x VEDONLYÖJÄ.com
Seppäsen saamien tietojen mukaan Rönnin kiinnittäminen ei miellyttänyt kaikkia seurayhteisön jäseniä ja yhteistyökumppaneita.
– Topi Rönnin palkkaaminen on aiheuttanut sisäisen myrskyn niin seurayhteisössä kuin merkittävimpien yhteistyökumppaneiden kohdalla.
– Sport koetti parhaansa mukaan välittää tiedotteessaan kuvan siitä, että koko yhteisö oli tämän valinnan takana. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ollut, ja siellä on käyty todella tulikivenkatkuisia keskusteluista asiaan liittyen.
– Sportin urheilujohto ei osannut yhtään odottaa tällaista reaktiota. Maanantaiaamuna tunnelmia kuvailtiin jopa häkeltyneiksi.
– Viesti Vaasan suunnalta on se, että tästä asiasta tulee lisätietoja ulos kenties piakkoinkin.
– Eiköhän tiedotusajankohta ole esimerkiksi pääsiäissunnuntaiaamu tai pitkän perjantain pimentyvä yö, Seppänen kirjoittaa Instagramissa.
Aiemmin myös Yle uutisoi, ettei Sport keskustellut asiasta etukäteen esimerkiksi pääyhteiskumppaneihin lukeutuvan ohjelmistoyritys Wapicen kanssa.
Vaasalaisseura ei myöskään vastannut Ylen haastattelupyyntöihin.