Sami Pajari ajoi voittoon Paraguayn MM-rallissa ja nousi entistä lähemmäksi kärkeä sarjan pistetaulukossa.
Kaudesta on ajamatta enää kolme osakilpailua. Paraguayssa neljänneksi jäänyt Elfyn Evans jatkaa sarjan kärjessä, mutta johtaa Sami Pajaria enää 20 pisteellä.
Pajari on voittanut kolme perättäistä MM-osakilpailua. Hän saavutti ensimmäisen voittonsa heinäkuussa Virossa ja toisen voittonsa paria viikkoa myöhemmin Jyväskylässä.
Nyt Pajari voitti myös Paraguayssa. Hän teki historiaa, koska kukaan toinen kuljettaja rallin MM-historiassa ei ole saavuttanut kolmea perättäistä voittoa, kun on voittanut ensimmäisen MM-rallinsa.
Paljon voi tietysti tapahtua. Mestaruuden kohtalo voi ratketa yhteen keskeytykseen.
Ja yhä on epävarmaa, montako MM-osakilpailua vielä ajetaan. Parin viikon kuluttua kisataan Chilessä ja lokakuun alussa Italiassa Sardinian saarella.
Kauden pitäisi päättyä marraskuussa ajettavaan Saudi-Arabian ralliin. Mutta uskalletaanko siellä kisata, jos Yhdysvaltain, Iranin ja Israelin konflikti on vielä käynnissä?
Korvaavasta kisasta pitäisi päättää piakkoin. Kuljettajille tilanne on haastava, koska heillä ei ole tietoa, montako kisaa on vielä ohjelmassa.
Joka tapauksessa Pajari on vahva ehdokas maailmanmestariksi. Hän kisaa nyt kovalla itseluottamuksella, kuten kolme voittoa todistavat.
Pajarilta maailmanmestaruus olisi melkoinen saavutus. Viime talvena spekuloitiin laajemminkin, onko hän edes riittävän hyvä kuljettaja MM-sarjaan.
Tänä kesänä Pajari on taitonsa todistanut. Hänen menestyksensä myötä Suomen on vallannut jälleen ralli-innostus, joka lopahti, kun Kalle Rovanperä vuosi sitten päätti jättää ralliautoilun.
Jos Pajari voittaa rallin maailmanmestaruuden, alkaa tietysti väittely siitä, pitäisikö hänet vai Alisa Vainio valita vuoden urheilijaksi. Vastakkainasettelu moottoriurheilun ja yleisurheilun välillä tulee muistuttamaan vuotta 1982, jolloin F1-mestari Keke Rosberg taisteli vuoden urheilijan tittelistä kävelijä Reima Salosta vastaan urheilutoimittajien mielissä.
Vainio todennäköisesti voittaa Pajarin, vaikka onkin vain Euroopan mestari. Perusteita Vainion puolesta on, koska rallin MM-sarja on tällä hetkellä kriisissä vähäisen osanottajamäärän takia.
On tietysti typerää laittaa Vainiota ja Pajaria paremmuusjärjestykseen, mutta tällainen show innostaa kansaa ja urheilutoimittajia paljonkin.


















