Harri Aho on toimii SaiPan urheilujohtajana. Kuva: All Over Press

Urheilucast: SaiPa-pomo Harri Aho teki Kärpille kylmän tempun – “V*ttuillakseen kaupitteli muualle”

Miikka Lahtinen |

Urheilucastin juontaja Esko Seppänen on tehnyt ison paljastuksen Liigan siirtomarkkinoiden kulisseista.

Seppäsen saamien tietojen mukaan Kärpät metsästi ennen siirtomarkkinoiden sulkeutumista uutta maalivahtia. Oululaisseura olisi halunnut SaiPasta Filip Lindbergin, joka oli kyseiseen aikaan lainalla HPK:ssa.

Lopulta SaiPan urheilujohtaja Harri Aho, joka on työskennellyt aiemmin Kärpissä, päätti, ettei maalivahtia kaupata oululaisseuraan.

– GM Mikko Myllykoski käänsi jokaisen kiven, jotta hän olisi saanut naarattua SaiPasta Filip Lindbergin haaviinsa. Eli nyt haaveiltiin uudesta veskarista ennen siirtojen takarajaa.

– Lindberg oli enemmän tai vähemmän Kärppien ykköstargetti, josta heitettiin myös vähän niin kuin rahaa kiukaalle, että täältä tullaan, antakaa meille toi veskari.

– No kukas veteleekään SaiPassa naruista? Aivan oikein, itse Harri Aho. Ja mitä tekikään Sebastian Ahon isäukko? No tietenkin vittuillaakseen kaupitteli veskariaan ihan minne tahansa muualle kuin Kärppiin. Hän ilmoitti, että jos maksatte sen, mitä Kärpät ovat valmiita maksamaan, niin me ei ikinä anneta sitä Ouluun, vaan me annetaan se kenelle tahansa muualle, kuten Tampereen Tapparalle, jonne hän lopulta siirtyi, Seppänen kertoi Urheilucastin tuoreimmassa jaksossa.

Tämän jälkeen Kärpät suuntasi katseensa muualle. Lopulta oululaisseuran maalille saapui lainalle italialaismaalivahti Damian Clara, joka on SHL-seura Färjestad BK:n sopimuspelaaja.