Video: Sportivo TV

Jokerit ja TPS olivat 1990-luvulla kaksi supertähtiä vilissyttä dynastiaa – Kuka muistaa vuonna 2058 yhtään joukkueiden nykypelaajaa?

Lauri Hollo |

Jokerit ja TPS kohtaavat tänään iäisyyden mittaisen tauon jälkeen jääkiekon SM-liigassa. Atleetin kolumnisti Lauri Hollo muistelee aikoja, jolloin nämä joukkueet olivat suomalaisen jääkiekon lippulaivoja. Aika entinen ei koskaan enää palaa.

Kun elin viriileintä nuoruuttani vuosina 1989–2002, jääkiekon SM-liigaa hallitsi kaksi dynastiaa, TPS ja Jokerit. 14 vuoden aikana TPS voitti kahdeksan Suomen mestaruutta, Jokerit viisi. Vain kaudella 1997–1998 HIFK mursi rintaman.

Kun seurat kohtaavat tänään ensimmäisen kerran 12 vuoteen Liigassa, ei tilanne voisi olla erilaisempi. Vuoden 2002 jälkeen kaksikosta vain TPS on ottanut yhden mestaruuden, vuonna 2010.

Kaksikko kohtasi finaaleissa keväinä 1994–1997 ja vuonna 2000. Tuon jälkeen TPS oli vielä hopealla 2004, Jokerit hopealla 2005 ja 2007 sekä pronssilla 2012. TPS palasi hopeakantaan 2021–2022.

Tänään TPS on liigassa sijalla yhdeksän, Jokerit 16.

Kahden dynastian valta vuosituhannen alussa päättyi siihen, että syntyi uusi dynastia, Oulun Kärpät. Juha Junnon mestaroima puolen Suomen joukkue oli finaalissa jo 2003, ja voitti vuosina 2004–2008 neljä mestaruutta. Hieman myöhemmin alkoi Tapparan dynastia, joka jatkuu edelleen.

Tämän päivän TPS ja Jokerit ovat valovuoden päässä saadakseen peräänsä mainesanan dynastia. Kun verrataan rostereita nyt ja vaikkapa finaalisarjassa 1994, ero on merimailien mittainen.

Silloin TPS:llä oli joukkueessa mm. Saku Koivu, Jere Lehtinen, Esa Keskinen, Marko Jantunen, Petteri Nummelin, Kai Nurminen, Marko Kiprusoff ja Hannu Virta. Jokereilla Otakar Janecky, Antti Törmänen, Petri Varis, Juha Lind, Raimo Summanen, Mika Strömberg, Janne Niinimaa jne. Toinenkin ero nykypäivään löytyy; Jokerien rosterissa oli silloin yksi ulkomaalaispelaaja, Tepsillä kaksi. Niin ne ajat muuttuvat…

Myös valmennuspuolelta löytyy hieman eroja. Tuolla kaudella Jokerien päävalmentaja aloitti Alpo Suhonen, kauden päätti Hannu Aravirta. Suhosesta tuli myöhemmin ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja NHL:ssä, Aravirrasta Leijonien kultasormi.

TPS:n peräsimessä oli puolestaan Vladimir Jursinov, joka oli johdattanut Moskovan Dynamon kolmeen Neuvostoliiton mestaruuteen ja valmentanut myös maajoukkuetta. Nyt puikoissa ovat Tomek Valtonen ja Toni Söderholm. Niinpä.

1990-luvun Jokereissa ja TPS:ssä oli yhteensä kolmatta kymmentä pelaajaa, jotka kiekkokansa muistaa edelleen, yli 30 vuotta myöhemmin. Moniko joukkueiden nykypelaajista muistetaan vuonna 2058? Tuskin ketään, ellei Aatos Koivu yllä isänsä jalanjäljille.

Toki ajat ovat muutenkin muuttuneet. 1990-luvulla jääkiekko oli pääosin ei-taktista sekametelisoppaa, joka antoi virtuooseille tilaa loistaa. Nykyisin jokainen joukkue pelaa tarkan pelikirjansa mukaan pyrkien eniten estämään vastustajien hyökkäyksiä.

Lisäksi SM-liiga on taantunut, kun pelaajavirrat ulkomaille ovat aivan eri volyymissa. On täysin selvää, ettei nykyisissä liigajoukkueissa voi millään olla samanlaista pelaajataituruutta kuin 1990-luvulla. Tähän ei voi muuta kuin heittää kliseen oi niitä aikoja.

Takaisin tähän päivään. Katsomossa on illalla pomminvarmasti faneja, jotka elivät livenä 1990-luvun huuman. He saattavat lihapiirakkajonossa tirauttaa jopa pienen kyyneleen. Dynastioista on jäljellä enää jo haalistuneet viirit katossa.

Onko kummastakaan seurasta vielä takaisin suomalaisen seurajääkiekon lippulaivaksi? Jos nyt pitäisi veikata, ei ole.

Näkökulma: Lauri Hollo