Leijonat-puolustaja ei ole pelikunnossa, kertoo Ilta-Sanomat. Pitkä huili johtuu akillesjännevammasta.
Viime kaudella Biel-Biennessä ja Bernissä Sveitsin pääsarjaa pelannut Ville Pokka loukkaantui pahasti toukokuun loppupuolella, kun miehen akillesjänne meni poikki. Puolustaja on tämänhetkisen ennusteen mukaan kunnossa joulukuussa.
– Se oli ihan normaali tilanne. Lähdin spurttiin, ja se pamahti poikki, totesi Pokka IS:lle.
Pokka, 30, kertoo lehden jutussa kuntouttaneensa itseään Turussa tehdyn operaation jälkeen. Elokuusta alkaen mies on sanojensa mukaan saanut kävellä pitkästä aikaa ilman keppejä.
Tällä hetkellä kiekkoilijalla ei ole sopimusta mihinkään. IS kuitenkin kertoo, että ainakin Pokan entinen seura Kärpät on keskustellut pelaajan kanssa.
– Joskus kiinnostaisi pelata vielä Kärpissä, mutta en vielä tiedä koska. Kuntoutellaan nyt ensin jalka ja katsotaan sitten, mikä on tilanne, Pokka sanoi lehdelle.