Hyvinkään Tahkon ympärillä uhkakuvia

Otto Palojärvi |

Hyvinkää Tahko on pelannut miesten Superpesiksessä vahvan alkukauden. Joukkue on Vimpeli Vedon jälkeen sarjataulukossa peräti toisena.

Mutta Tahkon alkukausi on ollut myös helppo. Atleetin PesisCast-ohjelmassa puidaankin Tahkon haasteita loppukauden osalta.

Mikko Korhonen osasi odottaa Tahkolta vahvaa alkukautta. Hän näkee joukkueen ympärillä kuitenkin uhkakuvia.

– Mä kauden ennakkopaperissa piirtelin, että Tahko tulee tarvitsemaan hyvän lähdön, ja senhän ne on saanut, mutta lähinnä senkin takia, että ovat varmaan vähän siinä veden jakajalla, ja sitten en mä tiedä, vaikuttaako se, mutta toki on ollut näitä spekulaatioita, että joukkueen vaihtuvuus tulee tämän kauden jälkeen olemaan suuri, niin aina on se vaara, jos kausi lähtee väärälle raiteelle, niin siinä voi tulla sitten sellainen tilanne, että ei sitä oikein käännä ja korjaa sitten kukaan.

– Jos viime kautta tämän katsoo, niin edelleen sisäpeli ei ole kovin tuottoisaa. Ehkä pikkusen on pystynyt tilannemäärää ja juoksuodottamaa juoksu keskiarvoa nostamaan, ja ehkä ne isommat syylliset tai ansiokkaat on tähän Teemu Nurmion ykköstilanteen purkaminen kuitenkin päälle. Aapo Kinnunen kakkostilannetta, niin kuitenkin taas yli 60. 

-Siinä pientä parannusta ja sitten sitä kautta tilannemäärä on vähän noussut, mutta ulkopeli on kuitenkin se juttu, että mun mielestä takatilanteessa sellainen räpylävarmuus on ollut hyvä, ne ei ole antanut läpilyöntejä, ne on pystyneet pitämään jaksot vähän juoksuisina, ja sitten jonkin näköistä, mun mielestä semmoista, taas inhottava sana, mistä en tykkää, sitkeys, mutta ne on neljä kertaa mennyt kotareihin, ja ne on kolme siellä voittanut, Korhonen lisää.

Korhonen korostaa, että hyvä vire kasvattaa itseluottamusta ja tulosta on tullut Tahkolle kovista peleistä.

-Monta juttua, mikä on lähtenyt pyörimään nyt oikeaan suuntaan ja tuommoinen joukko taas on hyötynyt siitä, että ovat saaneet sen hyvän startin, hyvän aloituksen kaudelle ja ottaneet ne pisteet, mitä onkin pitänyt ottaa. Plus onhan siellä semmoisia myöskin varmaan vähän laskemattomiakin pisteitä, on tullut kotivoitto Sotkamosta, on tullut vierasvoitto Vimpelistä.

Korhosen mukaan Tahko menestyy niin kauan kuin vastustaja ei löydä keinoja joukkueen ulkopelin murtamiseksi.

-Tällä hetkellä heidän se peli-identiteetti on se, että he tietävät, että ei heitä vastaan edelleenkään jaksolla kolmea juoksua tai enempää ole kovinkaan montaa kertaa tehty, ja että vaikka he itsekkään eivät tee paljon juoksuja, niin tietävät, että he ovat joka jaksolla ainakin lähellä jakson voittamista ja sitä kautta pisteiden saamista.  Niin, ja kyllähän tahkosta voi sen sanoa, että lukkari Petteri Alaseen kulminoituu paljon.

Sami Österlund painottaa PesisCastissa, että Tahkon hyvä vire voi kaatua, kun muut joukkueet löytävät keinot juoksujen tekoon. Kauden edetessä moinen voi olla odotettavissakin.

– Kyse on siitä, pystyvätkö he itse tekemään kaksi tai kolme juoksua jaksoon. Vastustaja varmaankin jossain vaiheessa löytää ne keinot lyödä se kaksi tai kolme juoksua, niin silloin Tahko on itse asiassa vähän lirissä, jos kaveri tekee kolme juoksua, Österlund toteaa.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA