Otto Virtanen palasi Wimbledonin tennisturnauksessa tylysti arkeen hävittyään toisen kierroksen ottelussaan brittipelaaja Arthur Ferylle erin 1-3.
Otto Virtanen voitti ensimmäisen erän 7-5 ja hävisi toisen katkaisupelin myötä 6-7, mikä oli ottelun käänne. Arthur Fery voitti kolmannen ja neljännen erän pelein 6-3.
Tuloksen ei pitäisi olla yllätys. Maailmanlistalla Fery on sijalla 114 ja Virtanen sijalla 140.
Mutta avausottelussaan Virtanen oli taistellut 3-2 -voiton maailmanlistalla viidentenä olevasta yhdysvaltalaisesta Ben Sheltonista. Suomalaismedia täytty sen jälkeen hehkutuksista, joissa Virtasen povattiin nousevan maailman kärkipelaajien joukkoon.
Virtanen selvitti hienosti tiensä Wimbledoniin karsintojen kautta. Ja Sheltonin hän pystyi päihittämään hurjassa näytelmässä.
Todennäköisesti armoton taistelu Sheltonia vastaan vei Virtasesta mehut. Selkeästi häneltä loppui Feryä vastaan kunto kesken.
Suomalainen tennisjournalismi on yhä aika alkeellisella tasolla. Voittoja hehkutetaan ja tappiot vievät laulukuoroon. Kun tappio tulee, synkistellään lajin tilanteella Suomessa.
Virtanen on kärsinyt viime vuosina vaivoista. Hän oli marraskuussa 2024 maailmanlistalla 91:s.
Todella kovalla tasolla pelaamisesta Virtasella on vielä vähän tuntumaa. Sekin varmasti näkyi Wimbledonissa. Fery-ottelu oli Virtaselta pettymys, mutta ura vaikuttaisi silti olevan suomalaisella nosteessa. Silti toivoisi, ettei suomalaismedia vedä yksittäisen ison otteluvoiton perusteella mutkia suoriksi ja hehkuttele Virtasen nousevan maailmalla top kymppiin



















