Juha Väätäinen oli Suomen 1970-luvun ensimmäinen tähtijuoksija voitettuaan EM-kisoissa 1971 sekä 10 000 että 5000 metrin juoksut Helsingin EM-kisoissa. Atleetin Ilkka Kontinaho taustoittaa Väätäisen uraa videoblogissaan.
Juha Väätäisen EM-kullat olivat Suomelle 1971 iloinen yllätys. Olihan Suomen yleisurheilu ollut 1960-luvulla pahassa lamassa juoksumatkojen osalta.
– Juha Väätäinen mullisti kestävyysjuoksun harjoittelua valmistautuessaan vuoden 1971 Helsingin Euroopan mestaruuskilpailuihin. Näissä kisoissa hän voitti sensaatiomaisesti 10 000 ja 5000 metrin juoksut ja palautti Suomen juoksussa mitalikantaan arvokisoissa 25 vuoden tauon jälkeen, kertoo Ilkka Kontinaho.
Väätäinen mullisti Kontinahon mukaan kestävyysjuoksun harjoittelua.
– Hän käytti muun muassa rytmivetoja, joissa hän juoksi kohtuullisen lyhyitä vetoja. Hän juoksi ensin tietyllä vauhdilla. Sen jälkeen hän kiristi vauhtia, sen jälkeen hän löysäsi vauhtia ja sen jälkeen hän kiristi ehkä vielä kovemmaksi.
– Tällaisilla erilaisilla variaatioilla hän kehitti loppukirissä tarvittavia ominaisuuksia, Kontinaho lisää.
Harjoittelu Afrikassa auttoi Väätäistä.
– Julma-Juha treenasi muun muassa savanneilla. Siellä hän tarkkaili eläinten liikkeitä. Hän kuvasikin 10 000 metrin juoksua Helsingissä, että hän oli impala, ja että Jürgen Haase oli leijona. Luonnossahan impalan täytyy olla koko ajan valppaana ja olla varuillaan leijonien hyökkäykseen.
Juuri Helsingin 10 000 metrin kisan viimeinen kierros oli esimerkki savanniharjoittelun onnistumisesta. Leijonan roolissa toimi kaksi edellistä EM-kultaa voittanut DDR:n tähtijuoksija.
– Viimeisellä kierroksella Helsingissä Väätäinen tarkkaili Haasen liikkeitä ja Haase teki yrityksen päästä ohi, mutta Juha pystyi välittömästi vastaamaan siihen ja säilytti koko ajan kärkipaikan. Ja niinhän siinä tuli voitto ajalla 27.52,8. Ja hän voitti myös 5000 metriä ajalla 13.32,6, kommentoi Kontinaho.
