Emilia Kangas sijoittui yhdeksänneksi Birminghamin EM-kisojen kuulantyönnön finaalissa.
Finaalissa marginaalit olivat pienet. Kangas jäi vain sentin paikasta finaalin kolmelle viimeiselle kierrokselle tuloksellaan 18,20.
Saksalainen Nina Chioma Ndubuisi työnsi kolmannella kierroksella 18,21. Kangas ei tähän kyennyt vastaamaan.
– Ärsytti ihan paljon. Mutta sitten myös halusin näyttää, mihin mä pystyn. Tiesin, että pystyn työntämään pidemmälle, mutta en pystynyt kuitenkaan sietämään sitä painetta, Kangas sanoi Atleetin toimittajan Jari Porttilan haastattelussa.
Kangas työnsi viime vuonna ennätyksensä 18,42.
– Taso on vakio. Nyt vain pitäisi saada onnistumisia sinne isommille luvuille, hän totesi tilanteestaan.
EM-finaalissa mitali jäi Kankaalta metrin ja 30 sentin päähän.
– Mun kapasiteetti on aika paljon korkeampi kuin mitä olen pystynyt näyttämään. Sitten kun mä saan sen jalostettua, niin kuula on kaukana, hän sanoi.
Suomen ennätys on Kankaalla EM-mitalia lähempänä. Asta Ovaskan SE-tulos 18,57 syntyi Suomi-Ruotsi -maaottelussa 1989 ja Kangas pystynee sen rikkomaan piankin.

























