AC Oululle massiivinen maanantai

Jukka Malm |

AC Oulu pelaa seurahistoriansa kannalta todella tärkeän ottelun maanantaina Veikkausliigan runkosarjan päätöskierroksella. Oulu tarvitsee pisteen varmistaakseen paikkansa kuuden parhaan joukossa eli ollakseen mukana Mestaruussarjassa. Vastassa on SJK, joka tarvitsee pisteitä saadakseen pesäeroa putoamistaistoon.

Oululle ottelu on massiivinen. Loistavasti kautensa aloittanut joukkue ei ole täysin pystynyt pitämään tasoaan ja kärkisijat ovat vaihtuneet taisteluksi kuuden parhaan joukossa pysymiseksi. Jo ennen kauden alkua Oulussa sanottiin, että paikka Mestaruussarjassa olisi heidän mestaruutensa.

Lisäksi AC Oulu jättää maanantain ottelussa jäähyväiset pitkäaikaiselle kotikentälleen Raatille. Luonnonnurmiottelut Oulussa jäävät tämän pelin myötä historiaan. Seuraava AC Oulun kotiottelu on Heinäpään uuden stadionin avajaisottelu – ja siihen luonnollisesti rukoillaan vastusta nimenomaan Mestaruussarjasta, ei Karsintasarjasta.

Atleetti tavoitti AC Oulun Iiro Mendolinin ennen maanantain ratkaisuottelua.

Viime kierroksella tärkeä voitto Jarosta, mitä jäi siitä pelistä mieleen?

– Puolustuspelaamisemme oli siinä ottelussa todella hyvää ja pystyimme pitämään oman pään puhtaana. Olisi siinä voinut enemmänkin maaleja tehdä, mutta emme olleet yläalueella tarpeeksi vaarallisia. Voitto oli silti se tärkein asia.

Nyt vastassa SJK, yksikin piste riittäisi varmuudella Mestaruussarjapaikkaan?

– Me lähdemme voittamaan sitä peliä, se on ihan selvä. Jos lähtisimme hakemaan sitä tasapeliä, niin todennäköisesti kävisi huonosti. Uskon, että omaa peliä pelaamalla se voitto tulee.

Mikä on AC Oulun iskukyky SJK:n kaatoon lähdettäessä?

– Tämän viikon harjoitukset ovat sujuneet hyvin. Valmistautuminen on ollut normaalia pidempi ja hyvässä kunnossa kaikki pelaajat tuntuvat tällä hetkellä olevan.

Onko SJK-pelin jälkeen luvassa huilia, kun tuleva viikonloppu on peleistä vapaa?

– Itse asiassa en osaa sanoa. Kaikki keskittyminen on tuossa SJK-pelissä, enkä ole miettinyt sitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Sen näkee sitten.

Millainen on ollut oma vireesi tällä kaudella?

– Vähän se on ollut sellaista vaihtelevaa. Paljon on ollut hyviä pelejä, mutta sitten on ollut pari huonompaa. Sellaista tasaisuutta pitää vielä omiin otteisiin saada.

Joko olette päässeet harjoittelemaan uudella stadionilla?

– Nyt alkavalla viikolla meidän pitäisi sinne päästä. Kapteenisto on käynyt paikkoja katsomassa ja varmaan tehneet istumajärjestystä pukukoppiin, mutta itse en ole vielä sisällä stadionilla käynyt. Videoita olen kyllä nähnyt ja erittäin hyvältä näyttää.

Veikkausliigan runkosarjan viimeinen kierros alkaa maanantaina kello 19.00. AC Oulun ja SJK:n välisen ottelun lisäksi pelataan pelit Gnistan-TPS, Ilves-HJK, VPS-FC Lahti, IFK Mariehamn-Jaro sekä kärkiottelu FC Inter-KuPS. Ruutu näyttää kaikki Veikkausliigaottelut suorina lähetyksinä.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA