Video: Sportivo TV

JYP ei ole menettänyt pistettäkään – Harri Pesonen torjuu yhden harhaluulon

Ville Hirvonen |

HELSINKI. JYP lähti jääkiekon SM-liigan superkauteen yhtenä suurimmista mestarisuosikeista, eikä joukkue ole ainakaan alkukaudesta pettänyt odotuksia.

Pikemminkin päinvastoin. Vaikka JYP joutuu pelaamaan koko alkukauden evakossa Jyväskylän halliremontin vuoksi, ei se ole näkynyt joukkueen pelaamisessa mitenkään negatiivisesti.

JYP on pelannut nyt kuusi vierasottelua putkeen ja napannut niistä täydet sarjapisteet. Kasassa on siis jo komeat 18 pistettä, joilla irtoaa tietysti koko sarjan kärkipaikka.

Perjantaina JYP joutui painamaan täyden päivätyön Nordiksella HIFK:ta vastaan, mutta saldo säilyi edelleen puhtaana. JYP raapi taas kolmen pisteen voiton 4–3-lukemilla.

– Hyvä jääkiekko-ottelu. Siinä oli tunnetta ja intensiteettiä. IFK pelasi hyvin ja pystyimme vastaamaan siihen. Ensimmäiseen erään emme olleet täysin tyytyväisiä, mutta toisessa saimme pelistä paremmin otteen, JYPin tähtihyökkääjä Harri Pesonen sanoi Atleetin haastattelussa.

Miehiä putoilee

JYPin vierasputken keskelle tuli perjantaina myös erittäin huonoja uutisia. Santeri Huovila ja Roni Jokinen putosivat rivistä kesken ottelun. Kummankaan pelaajan tilanne ei näyttänyt missään nimessä hyvältä.

Huovila kannettiin paareilla ulos kaukalosta ja hän jatkoi sairaalaan jatkotutkimuksiin.

– Kun pelaajia putoaa kesken ottelun, valmennuksen täytyy reagoida. Silloin ketjukoostumukset muuttuvat, ja samalla kemiat vaihtuvat, Pesonen kommentoi.

– Peliä joutuu usein myös hieman yksinkertaistamaan. Joskus muutokset voivat kuitenkin tuoda jotain hyvääkin. Nytkin yksi tärkeä maali syntyi sekakoostumuksella, Pesonen muistutti.

Huovila on JYPin tärkeimpiä pelaajia. Hän kärsi vakavasta loukkaantumisesta myös viime kaudella. Nytkin tilanne näytti vakavalta.

– Toivotaan nyt, etteivät jätkät olisi ihan hirveän pitkään sivussa, Pesonen lähetti terveiset kaksikolle.

JYPin Harri Pesonen juhlii maalia Nordiksella 25. syyskuuta 2026
Harri Pesosen edustaman JYPin täydellnen saldo sai perjantaina jatkoa Nordiksella HIFK:n vieraana. Kuva: All Over Press

Pitkän kierroksen jälkeen takaisin kotiin

Pesonen, 38, on tämän kauden yksi suurimpia profiilihankintoja koko SM-liigassa. Hän pelasi pitkän uran ulkomaan huippusarjoissa, kunnes oli viimein nyt aika palata kotiin.

Kotimainen SM-liiga on muuttunut paljon vuosien varrella, mutta Pesosen mukaan ensikosketus on ollut kuitenkin hyvinkin positiivinen.

– Minut on otettu joukkueeseen todella hyvin vastaan. Tästä ryhmästä näkee, että tietynlaisia standardeja ja toimintatapoja on rakennettu jo viime kaudella. Pohjatyö on tehty hyvin, ja itselleni oli hieno tilanne päästä osaksi näin kovaa joukkuetta, Pesonen sanoi.

Myös joukkueen pelaaminen on alkukaudesta vakuuttanut. Voittavassa joukkueessa on tietysti keskimääräistä mukavampi olla.

– Meillä vaikuttaa olevan todella sitoutunut ryhmä. Tuntuu, että olemme yhteisellä missiolla ja tiedämme, minkä eteen teemme töitä. Vieraspeleihin joutuu ehkä lataamaan vielä hieman ylimääräistä, koska tiedämme, ettei kenenkään kotihalliin ole helppo tulla pelaamaan, Pesonen kehui.

Voittamattoman JYPin kovan vireen taustalla ei Pesosen mukaan ole kuitenkin mitään taikatemppuja.

– Voitot ruokkivat hyvää kierrettä. Vaikka tuloksia katsomalla voisi ajatella meidän olleen ylivoimaisia, se ei pidä paikkaansa. Jokaisen voiton eteen olemme joutuneet tekemään todella paljon töitä, kokenut hyökkääjä muistutti.

Hippos häämöttää jo

JYP joutuu pelaamaan evakossa vielä neljä ottelua, kunnes odotettu kotiinpaluu uudistetulle Hippokselle viimein koittaa. JYPin tämän syksyn ensimmäinen kotipeli on 14. lokakuuta Lukkoa vastaan.

– Eniten odotan tällä hetkellä sitä, että pääsemme harjoittelemaan omaan halliin, Pesonen sanoi.

– Olemme harjoitelleet evakossa erikokoisessa kaukalossa, ja peleissä olosuhteet vaihtuvat jatkuvasti. Olemme käsitelleet tilanteen tähän asti hyvin, eikä se ole häirinnyt tekemistämme, hän jatkoi.

Vaikka vieraskiertue ei olekaan näkynyt negatiivisella tavalla tuloksissa, on koti aina koti.

– Kun pääsemme takaisin omaan halliin harjoittelemaan ja sen jälkeen pelaamaan ensimmäiset kotiottelut, siellä on varmasti hieno tunnelma, Pesonen sanoi.

Ville Hirvonen

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA