San Marinon ja Suomen välisestä jalkapallon Kansojen liigan ottelusta välittyi kaurismäkeläinen tunnelma.
Suomessa juhlittiin lauantaina miesten lentopallon EM-pronssia. Samaan aikaan Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi Kansojen liigassa San Marinoa vastaan vierasottelun, josta moni satunnaisempi urheilun seuraaja ei ollut edes tietoinen.
Mitä, pelaako Huuhkajat tänään? hämmästelivät muutamat vanhemmat aiemmin päivällä lasten urheilutapahtumassa Helsingissä. Samaan aikaan lentopallon EM-kisoista puhuttiin paljon.
Ja kyllä: Suomi pelasi futistakin. Voitti San Marinon 7–0. Joel Pohjanpalo teki kolme maalia.
Ottelusta välittyi television kautta kaurismäkeläinen tunnelma. Tässä viittaan Aki Kaurismäen elokuviin, joissa alakuloisilta vaikuttavat ihmiset kohtaavat estradeilla, joilla ei ole katsojia, kuten esimerkiksi tyhjässä teatterissa.
Katsojia Italiassa Serravallen stadionilla vaikutti olevan erittäin vähän. Ja television kautta kuului enemmän Suomi-huutoja kuin kotijoukkueen kannustusta.
Fifaa ja Uefaa syytetään rahanahneiksi pöhöorganisaatioiksi, mutta yhdestä asiasta ne pitävät sitkeästi kiinni. Jalkapallo kuuluu maajoukkuetasolla kaikille, ja Euroopassa lilliputit saavat yhä pelata karsinnoissa jättejä vastaan.
Kansojen liigassa kaikki eivät ole samalla tasolla, mutta C-tasollakin tasoerot ovat järkyttäviä, kuten 7–0-lukemista voi päätellä. Olennainen kysymys San Marino–Suomi-ottelua seuratessa oli, miksi tämä ottelu piti pelata?
Ottelua voi kutsua pakkopullaotteluksi tai potkupallo-otteluksi. Potkupallotermillä ei tässä tapauksessa haukuta suomalaista jalkapalloa, kuten takavuosina oli tapana tehdä, vaan arvostellaan ottelun antia urheiluviihteenä.
Mieleen tuli joulukuu 1994 ja Helsingin hyinen pakkaskeli. Tuolloin 14. joulukuuta Suomi ja San Marino kohtasivat Helsingin Olympiastadionilla jalkapallon EM-karsintaottelussa.
Joku Uefan päättäjä oli saanut kuningasidean, että Suomen ja San Marinon pitää kohdata Helsingissä joulukuun puolivälissä. Palloliitto joutui järjestämään ottelun.
”V**tu tää on potkupalloa. Ja tästä maksetaan tässä v**un kylmyydessä”, kommentoi vieressäni istunut katsoja.
Suomi voitti 4–1. Ottelu jäi mieleen olosuhteiden takia.
Suomi ja San Marino ovat kohdanneet sen jälkeen kuusi kertaa, ja aina Suomi on voittanut. Suurin voitto on vuodelta 2010, jolloin Huuhkajat oli San Marinoa parempi maalein 8–0.
Jari Litmanen sai valitettavankin kunnian pelata tuossa ottelussa viimeisen A-maaottelunsa. Hän ei tosin silloin tiennyt, että se olisi hänelle viimeinen peli Suomi-paidassa. Uusi päävalmentaja Mixu Paatelainen ei 2011 alkaneen pestinsä aikana valinnut Litmasta enää maajoukkueeseen, eikä Litmaselle koskaan järjestetty jäähyväisiä.
San Marino jäi tahattomasti osaksi suomalaista jalkapallohistoriaa. Ja se 8–0 on yhä myös jaetusti Suomen jalkapallohistorian suurinumeroisin voitto vuonna 1922 pelatun, 10–2 päättyneen Viro-ottelun ohella.
Ensi viikolla nähdään toinen ottelu, josta herää kysymys, miksi se pitää pelata? Huuhkajat kohtaa tiistaina Valko-Venäjän, jota ei ole suljettu kansainvälisestä jalkapallosta, vaikka maa tukee Venäjän raakoja sotatoimia Ukrainassa.
Uefa päättää ja jalkapalloväki tottelee.
Otto Palojärvi
