Päivän Veto: Älä aliarvioi rasitusta loppukaudesta

Positiossa |

Positiossa-ammattivedonlyöjien Päivän veto jää Shanghaihin, jossa ATP-turnaus lähenee loppuratkaisua.

Rafael Jodar on 20-vuotias madridilainen, joka siirtyi täysipäiväiseksi ammattilaiseksi vasta viime joulukuussa. Ensimmäiseen kauteen on silti kertynyt 41 voittoa, Marrakeshin turnausvoitto, Washingtonin finaali ja Montrealin välierät. ATP:n finaaliturnauspaikka on vain 131 pisteen päässä. Tie Shanghain puolivälieriin on kuitenkin ollut raskas. Jodar on hävinnyt avauserän kolmessa ottelussa peräkkäin ja noussut joka kerta takaisin. Keskiviikkona Botic van de Zandschulp vei ensimmäisen erän tiebreakilla, ja ottelu venyi kahteen ja puoleen tuntiin. Sitä ennen samalla kaavalla kaatui Jiri Lehecka.

Casper Ruudin viikko on ollut täsmälleen päinvastainen. Hän ei ole hävinnyt yhtään erää, ja neljännellä kierroksella Felix Auger-Aliassime keskeytti polvivamman takia 35 minuutin jälkeen. Sunnuntain voitto Learner Tienistä oli tilastojen mukaan norjalaisen paras suoritus massan ulkopuolella koko kaudella. Koko hänen vuotensa on pyörinyt loukkaantumisten ympärillä, ja nyt hän saapuu puolivälierään tuoreena. Ruud on pelannut tässä kisassa yli 3 tuntia vähemmän tennistä kuin Jodar.

Tasoero ei ole sellainen kuin kertoimet antavat ymmärtää. Jodarin kausi on ollut kovalla kentällä aidosti hyvä, mutta syksyllä ei kuitenkaan ole ihan samalla tavalla kulkenut kuin alkuvuodesta. Lisäksi rasitusetu menee selkeästi Ruudille tässä ottelussa. Loppukaudesta kun pelaajat ovat muutenkin väsyneitä ja loukkaantumisherkempiä, tuota ei sovi aliarvioida.

Ottelu: Rafael Jodar – Casper Ruud, ATP Shanghai, perjantaina 16.10.2026 noin klo 09:30

Vihje: Ruudin voitto kertoimella 2,18. Arviomme on 51 %, mikä vastaa rajakerrointa 1,95.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA