Hiihdon Suomen cupissa Rukalla on tänä viikonloppuna ensi kertaa kovat piipussa. Maailmancup avataan samassa paikassa ensi viikolla. Valinnat tehdään tämän viikonlopun jälkeen.
Suomen hiihdossa on ollut jo pitkään huoli siitä, ettei uusia nuoria hiihtäjiä tahdo nousta maajoukkueeseen. Tai jos nouseekin, näiden menestys jää marginaaliseksi. Vanhat konkarit ovat kannatelleet koko touhua aivan liian pitkään.
Nyt ainakin yksi valopilkku on nähtävissä. 25-vuotias Tiia Olkkonen on tehnyt tällä kaudella väkevää uranousua. Tuore todiste siitä oli lauantain Suomen cupin sprintin voitto. Ja vastassa ei todellakaan ollut mitään pilipalisakkia. Taakse jäivät kaikki maan parhaat sprinttihiihtäjät Jasmi Joensuu mukaan lukien. Kyse oli sensaatiosta, vaikka Olkkonen on osoittanut hyvää kuntoa jo alkukauden kisoissa.
– Oli kyllä hyvä suoritus. Tiesin, että pystyn haastamaan Jasmin ja tulee tiukka loppu. En tiedä, uskoinko loppuun asti pystyväni voittamaan. Mutta Krista huusi kurkku suorana tuolla viimeisessä mäessä, niin tuli sellainen fiilis, että nyt pitää hemmetti hiihtää kovaa, kertoi Olkkonen Atleetin Mikko Korhosen haastattelussa.
Ratkaiseva käännekohta
Iso käännekohta naisen uralla oli se, kun vasta oman uransa lopettanut Krista Pärmäkoski ryhtyi hänen valmentajakseen toukokuussa. Hyppäys aivan uudelle tasolle on ollut raju ja nopea.
– En vielä tunnista omia rajojani, esimerkiksi kuinka kovaa pitää karsinnassa hiihtää. Harjoituskausi meni hyvin, joten odotuksiakin oli. Kestävyys on parantunut selkeästi, nyt pystyn hiihtämään viimeisiäkin startteja kovaa. Nyt erät menevät rennosti. Iso harppaus on vuoden takaiseen, Olkkonen arveli kunnostaan.

Joensuun lyöminen perinteisen sprintissä on kova juttu. Hän kuitenkin voitti viime kaudella yhden maailmancupin sprintin ja oli välierävaiheessa kuusi kertaa.
Se ei sen sijaan ole kova juttu, että kaikki muut jäivät tästä kaksikosta ikuisuuden. Mukana oli kuitenkin Joensuun lisäksi kaksi muuta A-maajoukkuehiihtäjää, Johanna Matintalo ja Jasmin Kähärä. Hyvä, että samalle loppusuoralle mahtuivat. Olkkonen olikin hiukan hämmentynyt, kun häneltä kysyttiin odotuksia ensi viikonlopun Rukan maailmancupin avaukseen.
Ei nöyristelyä
Viime kaudella Olkkonen oli mukana viidessä maailmancupin sprintissä. Vain Oberhofissa tammikuussa hän selvisi erävaiheeseen, muut sijoitukset olivat haarukassa 36–46.
– Ajatus on vielä siellä, millä tasolla olen ennen ollut maailmancupeissa. En ehkä osaa vielä oikein suhtautua siihen, mitä on odotettavissa. Mieli on luottavainen, enkä lähde nöyristelemään. Jos välieriin pystyn tällä kaudella vakiinnuttamaan tasoni, olen tosi tyytyväinen. Aiemmin se on ollut sellaista, että karsinnat tai yksi erähiihto.

Myös valmentaja Pärmäkoski oli silminnähden tyytyväinen tulokseen.
– Jasmi ja Johanna ovat kuitenkin hiihtäneet Rukan maailmancupin sprintin finaalissa, niin kyllä tässä alkaa vauhtia löytyä. Odotan Rukalta paljon.
Odotukset korkealla
Tässä taisi käydä tismalleen niin, että lahjakas urheilija kohtasi itselleen tismalleen oikean valmentajan. Olkkosen nopeus on ollut tiedossa, mutta kestävyyspuoli ei sen sijaan ole ollut lähelläkään priimaa. Tismalleen sama ongelma on monella nopealla suomalaisella sprinttihiihtäjällä.
Sprintti ei ole mikään 100 metrin juoksu. On pystyttävä hiihtämään ensin karsinta, sitten puolivälierät, välierät ja finaali, jos haluaa menestyä. Jokainen kestää kolmisen minuuttia, joten kestävyysominaisuuksilla on todella iso merkitys.
Pärmäkoski oli vuosikaudet maailman huipulla. Hän oli parhaimmillaan normaalimatkoilla, mutta pystyi parhaana päivänään taistelemaan myös sprintin maailmancup-voitosta.
– Tiia on pysynyt terveenä, ja toivotaan, että pysyy jatkossakin. Hän on ollut lahjakas ja nopea hiihtäjä ennenkin. Nyt kun on saatu lisää kestävyyttä, se näkyy tuloksissa, Pärmäkoski vahvisti näkemyksen Atleetille.
Lauri Hollo





















