Jääkiekon MM-kisojen aikaan kiekkofaneja kiinnostaa usein kaukalon tapahtumien lisäksi kisaoluen hinta.
Vuonna 2025 MM-kisojen A-lohkossa, Tuhkolman Avicii Arenalla, puolen litran olut maksaa 87 kruunua eli noin kahdeksan euroa. Siideri (0,33l) maksaa puolestaan 72 kruunua eli noin 6,5 euroa.
Areenalla ja kisa-alueella olut on vain 3,5 prosenttista. Suomessa on totuttu hieman vahvempiin oluisiin.
Avicii Arenalla hinta on korkeammalla kuin viime keväänä Tshekin MM-kisoissa, jossa puolen litran oluen sai alle neljällä eurolla.
Tampereen Nokia Arenalla puolen litran olut maksoi vuoden 2023 MM-kotikisoissa 9,2 euroa. Vuoden 2022 MM-kotikisoissa hinta oli 8,9 euroa.