Kuva: All Over Press

Seura vahvisti: Xabi Alonso jättää Leverkusenin

Roope Määttä |

Espanjalaisvalmentaja on tehnyt päätöksensä jättää Leverkusen kauden jälkeen, seura vahvisti perjantaina.

Xabi Alonso on luotsannut Leverkusenia yli kaksi ja puoli vuotta. Valmentajan sopimus oli alun perin voimassa kesään 2026 saakka. Seura kertoi nimittävänsä Alonson seuraajan myöhemmin, mutta vaihtoehtojen listalla on esimerkiksi Erik ten Hag (lue uutinen).

– Hän oli koko ajan erinomainen lähettiläs sekä seurallemme että koko Bundesligalle valmentajana. Tämän vuoksi olemme hyvin kiitollisia Xabi Alonsolle, sanoi seuran puheenjohtaja Werner Wenning tiedotteessa.

Alonsoa, 43, viedään spekulaatioissa vahvimmin Real Madridiin, jossa valmentaja korvaisi Carlo Ancelottin. Esimerkiksi espanjalainen tv-kanava Telemadrid on kertonut, että Alonso olisi jo tehnyt madridilaisille listaa haluamistaan pelaajista (lue uutinen).

Leverkusen voitti Alonson johdolla Saksan mestaruuden viime kaudella. Lisäksi joukkue voitti kotimaan kentällä cupin ja Supercupin.

– Yhdessä Xabin kanssa olemme koonneet joukkueen, joka on tehnyt vaikutuksen koko jalkapallomaailmaan kentällä osoitetun laadun ja henkisen vahvuuden ansiosta, sanoi Leverkusenin urheilujohtaja Simon Rolfes.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA