Kuva: All Over Press

Nyt tuli kova purkaus – ”Tom Wilson on täysi sika”

Otto Palojärvi |

Arttu Wiskari ottaa Atleetin Lepakkovuoro-ohjelmassa kantaa aikoinaan NHL:n vihatuimmaksikin pelaajaksi nimitetyn Tom Wilsonin toimiin olympialaisissa.

Kanadan joukkueessa Milanossa pelannut Tom Wilson teloi Sveitsin tähtipelaajan Kevin Fialan pelikyvyttömäksi. On ollut spekulointia siitä, oliko teko tahallinen. Arttu Wiskarin mielestä oli.

– Tom Wilson on täysi sika. Tom Wilsonilla ei ollut mitään muuta tarkoitusta siinä tilanteessa kuin satuttaa Kevin Fialaa. Oli myöhässä ja jalalla sweeppasi Fialan tahallaan kumoon. Fiala kaatui vielä Wilsonin alle siten, että se jalka taittui, ja poks, kausi oli siinä, Wiskari jyrähtää.

Wiskaria hämmästyttää, ettei Wilson saanut teostaan isompaa rangaistusta. Fialan kohtaloa voivoteltiin, mutta Wilson pääsi kuin koira veräjästä.

– Ihmettelen suuresti, ettei tästä noussut isompaa kohua. Totta kai pelaajan historia pitää ottaa huomioon, mutta Tom Wilson on siitä oivallinen rotta, että joka ikinen kyseenalainen rike, jonka hän tekee, niin ne ovat aina eri rikkeitä, Wiskari toteaa.

Wiskari korostaa, että Wilson on jääkiekkokaukalossa turvallisuusriski. Jääkiekko on kova peli, mutta vastustajan tahallinen vahingoittamisen raukkamaisissa tilanteissa ei pitäisi lajiin kuulua.

– Niitä Wilsonin temppuja yhdistää se, että ne Wilsonin kaikki temput on törkeitä. Oli omituista, ettei sitä asiaa käsitelty isommin. Mun mielestäni se oli todella törkeä teko. Vaarallisimpia tekoja on vetää toiselta jalat alta siten, ettei se toinen pysty puolustautumaan kaatuessaan.

Katso Lepakkovuoro tästä ja seuraa Atleetin ohjelmia YouTube-kanavalta sekä Alfa-TV:stä: