Urheilucast: Jukka Jalonen palaa Suomeen – yllättävä pesti saanut sinettinsä

Hannu Siltanen |

Italian jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajapestin jättänyt Jukka Jalonen palaa töihin Suomeen, kertoo Urheilucast.

Esko Seppänen kertoo tuoreessa jaksossa, että Jalonen ei tule Suomeen jääkiekkoon liittyviin töihin. Hän on nimittäin lähteen mukaan Diili-ohjelman uusi isäntä.

– Se ei ole Urheilucastin tietojen mukaan IFK-pesti. Se ei ole Jokereiden päävalmentajuus eikä ole mitään muutakaan jääkiekkoon liittyvää. Nimittäin nyt kotisohvan reunoista kaiteista kiinni, koska Jukka Jalonen on Urheilucastin tietojen mukaan huippusuositun Diili-ohjelman isäntä tästä eteenpäin. Sanoma tiedottaa tästä jättimäisestä hankinnasta nyt sitten maanantaina, selvitti Seppänen.

Jalonen on aiemmin jo vakuuttanut Ilta-Sanomille, että hän ei ole tulossa kotimaahan valmentamaan. Seppänen huomioi, että Jalonen ei ole välttämättä sanonut aivan kaikkea.

– Tästä sain juuri vahvistuksen ihan sisäpiiristä saakka. Jumalauta, miettikää, Italian päävalmentaja ja olympialaiset siihen. Sekin on pakko myöntää, että tässä on tätä kissanhännänvetoa ja tätä kissa ja hiiri -leikkiä pitkin talvea, niin Jalonen on käyttänyt sellaista retoriikkaa, että ei ole diiliä mihinkään tai ei ole diiliä missään päin Suomea tai muuta vastaavaa. Huomaatteko, vanha kettu on uittanut median kautta tiettyä retoriikkaa ulos, avasi Seppänen.

Jukka Jalonen on johdattanut Suomen jääkiekkomaajoukkueen kolmeen MM-kultaan ja olympiavoittoon.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA