MONZA. Formula 1:n MM-sarjan 2006 neljästä osakilpailusta kolme voittanut Kimi Antonelli on malliesimerkki nuoresta huippu-urheilijasta, jonka luontainen valovoima kiehtoo laajoja kansanjoukkoja.
Olemuksessa on jotakin hyvin vetoavaa, kenties valloittavaakin.
Rentous, avoimuus, suorapuheisuus, leveä hymy, kohtelias käytös, välitön luonne, nuori mieli ja sujuva kieli yhdistettynä kilpailulliseen menestykseen ovat tämän upouuden ja modernin urheilijabrändin kulmakiviä.
Formulakuski Kimi Antonelli, 19, on sulattanut kansan sydämet muuallakin kuin kotimaassaan Italiassa. Hänen saldonsa on F1:n MM-sarjan 2026 alkuvaiheissa ollut lähestulkoon paras mahdollinen: ensin kakkossija Melbournessa, sitten voitot Shanghaissa, Suzukassa sekä viimeksi Miamissa.
Edellisestä italialaisen (Giancarlo Fisichella) voittamasta GP:stä oli ennen tätä kautta ehtinyt kulua jo 20 vuotta.
– Jo avausvoittoni Shanghaissa vahvisti itseluottamustani ja tietoisuuttani siitä, mikä on potentiaalini ja mitä voin saavuttaa, Antonelli sanoi italialaismedialle maaliskuussa.
– Sain yhden taakan pois harteiltani, mutta toisaalta katseet kohdistuvat minuun nyt aiempaa enemmän. Olen yhtäkkiä noussut mestariehdokkaaksi. On vain jatkettava kovaa työntekoa, enkä saa antaa tulosten vaikuttaa itseeni liikaa.
Kun italialaisfani ihastuu ja rakastuu kotimaiseen ja varsinkin nuoreen huippu-urheilijaan, tunteet pääsevät nopeasti valloilleen. Hyvästä esimerkistä käy tenniksen maailmanlistan ykköseksi 2024 noussut Jannik Sinner, joka on jo muutaman vuoden ajan profiloitunut suuren yleisön silmissä pikemminkin ilmiöksi ja käsitteeksi kuin ”vain” erinomaiseksi pelaajaksi.
MM-sarjaa johtavan ja vielä toistaiseksi nuorella urallaan jyrkkää nousukiitoa elävän Antonellin julkisessa tavaramerkissä on paljon vastaavaa kuin median, penkkiurheilijoiden, sponsorien ja muiden yhteistyötahojen rakastamassa Sinnerissä.
Kyse on sekä poikamaisesta maanläheisyydestä että 2020-lukulaisesta vahvasti mielikuviin perustuvasta henkilötuotteesta ja trendikkäästä urheiluideaalista.
Ei yllätä, että Antonelli ja Sinner arvostavat kovasti toisiaan. Kun Mercedes-kuski oli 15. maaliskuuta voittanut Kiinan-osakilpailun ja tennispelaaja samana päivänä Indian Wells -turnauksen, Sinner omisti saavutuksensa juuri Antonellille.
– Jannik on aivan loistava! Hänen eleensä oli todella koskettava, Antonelli sanoi.
– Minua ei tietenkään voi verrata Sinneriin, joka on jo suuri voittaja. Itse olen vasta urani alussa, mutta on upeaa saada häneltä kaverillista tukea.
Antonellin suhde työntekoon, urheiluun ja ilmiselvästi koko elämään perustuu pitkälti perinteisiin perusarvoihin.
Niin formulakuskin kuin tennistähden hyvin toimeentulevat perheet ovat mahdollistaneet ison määrän tärkeitä asioita ja ylläpitäneet toiminnan ammattimaisuutta, mutta kummankaan tekoja tai menestystä eivät pohjimmiltaan tunnu ohjaavan taloudelliset seikat, vaan rakkaus ja intohimo itse urheilua kohtaan.
Toisin kuin monesti luullaan, Andrea Kimi Antonelli ei ole saanut toista etunimeään Kimi Räikkösen mukaan. Hänen vanhempansa halusivat pojalleen ei-italialaiselta kuulostavan nimen, jonka keksi heidän perhetuttavansa ja entinen kilpa-ajaja Enrico Bertaggia.
Antonelli on toki tavannut Räikkösen ja pitää suomalaista yhtenä esikuvanaan.
”En pitänyt riskinä ottaa hänet”
Mercedeksen tallipäällikkö ja toimitusjohtaja Toto Wolff tyrmää monesti kuullut väitteet, joiden mukaan Antonelli olisi saksalaisjätin kaltaiseen huipputalliin liian nuori kuski. Kokenut formulapomo muistuttaa italialaisen voittaneen lähes kaiken mahdollisen jo karting-sarjoista lähtien.
Kritiikkiä kuuluu hänen mukaansa usein eniten sieltä, missä asioista tiedetään vähiten.
– Olen nähnyt Antonellin kehityksen läheltä, joten en ole pitänyt riskinä päätöstämme ottaa hänet Mercedekselle. Ainoa vaara nuorten kohdalla on, etteivät he ole valmiita käsittelemään F1:n paineita, mutta Kimillä on aina ollut ympärillään erinomainen tukirakenne ja esimerkillinen perhe, Wolff sanoi taannoin La Gazzetta dello Sportissa.

– Hänen vanhempansa tuntevat moottoriurheilumaailman erittäin hyvin ja voivat antaa pojalleen hyödyllisiä neuvoja. Me puolestaan tallina pyrimme auttamaan Kimiä kasvamaan ja kehittymään menestyvässä ympäristössä.
F1-sarjassa viime kaudella debytoinut Antonelli osallistui Mercedeksen tarkasti laatimaan ja ammattimaisesti organisoimaan junioriohjelmaan jo lapsuusvuosinaan, menestyi säännöllisesti nuorten sarjojen eri luokissa ja kilpailuissa.
Nyt 19-vuotiaana hän vaikuttaa paljon ikäistään kypsemmältä ja kokeneemmalta niin radalla kuin sen ulkopuolella.
– Vaikka tulosta tulee, olemme valmiita kohtaamaan myös vaikeuksia, jotka ovat nuorille kuskeille täysin normaaleja. Kimin arvomaailma ja hieno luonne tarjoavat silti kaikki eväät menestykseen. Hän on paitsi huippukuljettaja, myös pieni rokkitähti, Wolff jatkoi.
Italialaisesta näkökulmasta asetelma olisi täydellinen, jos Bolognassa syntynyt ja kasvanut Antonelli edustaisi legendaarista Ferraria.
Ristiriita vain on siinä, että menestys olisi silloin huomattavasti epätodennäköisempää kuin nyt Mercedeksellä, jonka autoa pidetään kaudella 2026 erittäin kilpailukykyisenä.
– Talli on tehnyt hienoa työtä antaakseen meille mahdollisuuden voittaa. Teen kaikkeni, jotta voin taistella maailmanmestaruudesta. Tämän auton kanssa tavoite on täysin realistinen. Voittaakseni mestaruuden minun on luonnollisesti lyötävä myös tallikaverini, mikä ei tietenkään ole helppoa, Antonelli on linjannut.
– Meillä on nyt auto, joka kulkee todella kovaa ja sopeutuu kaikille eri radoille. Minulla on vielä paljon näytettävää ja todistettavaa, mutta voin tallimme nykyisen auton kanssa ammatillisesti erittäin hyvin.
Kommentit viittaavat kauden 2026 avauskisan voittaneeseen George Russeliin, joka luo italialaisen kanssa tallin sisään tiukan kilpailutilanteen.
Antonelli kehuu tiimin sisäistä dynamiikkaa ja kunnioittavaa ilmapiiriä. Russell, 28, on jo kokenut kuski, jolta nuori kollega voi imeä paljon tärkeää oppia.
– Georgella on erinomainen tapa mukautua kisaviikonloppujen eri vaiheisiin. Hän ei koskaan paljasta kaikkia korttejaan heti. Tutkin tätä asiaa tarkasti jo viime vuonna. Voin ottaa hänen tallikaverinaan isoja kehitysaskelia.

”Kaikkia ei voi miellyttää”
Toto Wolff alleviivaa päivittäisessä työssään Antonellin ja Russellin kanssa tasapuolisuuden ja sopivan tiukkuuden merkitystä. Tallin yhteiset intressit ajavat aina henkilökohtaisten etujen edelle.
– Minun on oltava kuskeille valmentaja, henkinen tuki ja ikään kuin adoptioisä, Wolff on kuvaillut.
Antonellin valovoimasta ja asemasta italialaisella urheilukartalla kertoo paljon kokeneilta ja kuuluisilta julkisuuden henkilöiltä voittokisojen jälkeen saatujen onnitteluviestien iso määrä.
Lähettäjiä ovat olleet muun muassa entinen ratamoottoripyöräilytähti Valentino Rossi, alppihiihtolegenda Alberto Tomba ja ikoninen konkarilaulaja Vasco Rossi.
– Italiassa on aina ollut paljon väkeä, joka kannattaa mieluummin Ferraria kuin muiden tallien kuskeja, mutta tunnistan kyllä omankin suosioni ja saamani laajan tuen. Tämä antaa ylimääräistä energiaa, Antonelli on sanonut.
– Tiedän hyvin, ettei kaikkia voi miellyttää. Tämä kuuluu pelin henkeen, joten suhtaudun asiaan varsin rauhallisesti. Pystyn edelleen liikkumaan ystävieni kanssa Bolognan keskustassa ja tekemään ihan tavallisia asioita.
Elokuussa 20 vuotta täyttävä Antonelli on malliesimerkki nuoresta huippu-urheilijasta, jonka toiminnassa ja tavassa kilpailla yhdistyvät sopiva rentous sekä rautainen keskittymiskyky.
Kun Mercedes valmistautui maaliskuussa Suzukan osakilpailuun, hän kävi muutama päivä ennen kisaa japanilaisittain tyypilliseen tapaan tiiminsä kanssa keilaamassa.
– Olin parhaiden joukossa, vaikka yleensä en ole kovin hyvä keilaamaan. Vain yksi mekaanikko onnistui minua paremmin.
Niin mekaanikkojen onnistumisia kuin koko tiimin panosta tarvitaan Antonellin tavoitellessa nyt maailmanmestaruutta. Hän tähdentää, että ilman hyvin toimivaa tallia mikään tähän mennessä koettu ei olisi ollut mahdollista.
– Mercedes on minulle kuin toinen perhe, jonka kanssa olen edennyt nykyhetkeen. Olen viime aikoina käynyt mielessäni paljon läpi koko matkaani lapsuuden unelmistani ja television äärestä tähän pisteeseen.
Antonellin MM-pisteiden metsästys jatkuu sunnuntaina 24. toukokuuta Kanadan-osakilpailussa. Rata on vapaa ja tie tähtiin valmis.
FAKTA: Andrea Kimi Antonelli
SYNTYNYT: 25.8.2006, Bologna.
TALLI: Mercedes.
PITUUS: 172 cm.
DEBYYTTI F1:N MM-SARJASSA: Australian GP 16.3.2025.
ENSIMMÄINEN PALKINTOSIJA: Kanadan GP 15.6.2025 (3:s).
DEBYYTTIKAUDEN (2025) LOPPUSIJOITUS: 7:s (150 p.).
ENSIMMÄINEN OSAKILPAILUVOITTO: Kiinan GP 15.3.2026.
TOINEN OSAKILPAILUVOITTO: Japanin GP 29.3.2026.
KOLMAS OSAKILPAILUVOITTO: Miamin GP 3.5.2026.
Mitri Pakkanen, Monza


















