Suomessa toiveet ovat yleisurheilun EM-kisoissa torstaina korkealla. Atleetin Kovaa, Korkealta ja Pitkälle -ohjelmassa Antero Mertaranta ja Anssi Mertaranta povaavat kahden mitalin päivää.
– On kahden mitalin päivä, ehdottomasti. Mikään ei estä Vilma Heltelän mitalia, toteaa Antero Mertaranta.
-Ja varsinkin kun Tina Sutej putosi vielä karsinassa pois, niin siellä on vain Angelica Moser, joka häntä pystyy haastamaan, että sieltä tulee mitalia. Hyvin lähellä myöskin kulta, Antero jatkaa.
Anssi Mertaranta on isänsä kanssa samaa mieltä.
– Niin, no tosta mä en oikein voi olla eri mieltä. Anselica Moser ja Heltelä, he sen EM-kullan varmaankin keskenään ratkaisee. Mitalisija tulee pommin varmasti, niin kuin toi karsintakin osoitti ja muuta.
Taso ei ole Euroopassa naisten seiväshypyssä kaksinen. Sitä kertoo tulostaso.
– Joo, siis naurettava 440 riittää naisten seipään Euroopan mestaruuskilpailujen finaaliin, niin se kertoo paljon. Mutta Heltelän ilme, olemus ja kaikki muu karsinnan jälkeen kertoo myöskin paljon, toteaa Antero Mertaranta.
Anssi Mertaranta korostaa, että Heltelän on kultaa voittaakseen otettava kuitenkin todella kova tulos.
– Kyllä siellä, se on mielenkiintoista nähdä, että minkälaisia korkeuksia sitten tossa finaalissa Moser ja Heltelä hinaa. Mutta lähelle Suomen ennätystä tästä varmaan pitää hypätä.

Ilona Mononen on mitalivireessä
3000 metrin estejuoksun finaalissa Ilona Mononen lukeutuu mitaliehdokkaisiin,
– Kyllä se itseluottamus ja tekemisen taso tällä hetkellä heijastuu ja näkyy kauas. Ensimmäinen juoksu oli hyvin helppo. Mielenkiintoista nähdä nyt, kun mennään finaaliin, arvioi Anssi Mertaranta,
– Minkälaiseksi se finaalikisa muodostuu ja kaikki muu. Se on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä. Tämä on mielestäni suomalaisnäkökulmasta herkullisimpia lajeja, että ottaako Ilona Mononen mitalin, koska moukarissa ja seipäässä se on ihan pommin varma, Anssi jatkaa.
Antero odottaa, että Mononen hyötyy siitä, jos brittijuoksija pitää yllä kovaa vauhtia.
-Todennäköisesti britti Elise Turner, britti, lähtee vetämään. Ainakin alkuerän perusteella näytti siltä, että hän haluaa vetää kovaa. Se tarkoittaa nimenomaan juuri sitä, mikä on vielä Ilonan laariin hyvää asia. Silloin sieltä putoo valtaosa porukasta pois, Antero Mertaranta
-Siellä on noin kuusi naista, jotka pystyvät kamppailemaan niistä mitaleista. Nyt ratkaisevaa on nimenomaan se, että miten tämä loppukiri toimii. Vauhdinjako tuntuu toimivan hyvin ja muut. Kyllä minä äärimmäisen luottavainen olen siihen, että Ilona on mitalin syrjässä kiinni, Antero lisää.


























