Naisleijonien ottelusssa kirjoitettiin maanantaina historiaa, kun Suomi kukisti Sveitsin maalein 2–1.
Michelle Karvinen nousi ottelun aikana Naisleijonien kaikkien aikojen tehokkaimmaksi MM-kisapelaajaksi vastaamalla voittomaalista.
– Olo on kunnioitettu, sillä katson niin paljon ylöspäin sekä Riikkaa että Jenniä. On upeaa, että minut mainitaan samassa yhteydessä heidän kanssaan.
– On ollut kunnia edustaa Suomea kaikki nämä vuodet. Ja tässä ennätyksessä ei ole kyse vain minusta. Olen saanut pelata upeiden pelaajien kanssa läpi urani, ja heidän osuutensa tähän ennätykseen on vähintään yhtä iso kuin omani. On paljon, mistä saan olla kiitollinen, Karvinen sanoi Suomen Jääkiekkoliiton haastattelussa.
Voiton myötä Suomi sijoittui lohkossaan kolmanneksi. Samalla varmistui, että puolivälierissä vastaan asettuu B-lohkon ykkönen Ruotsi.
Ottelun alkamisaika varmistuu myöhemmin. Kamppailu on katsottavissa torstaina suorana TV5:llä ja Max-suoratoistopalvelussa.
> Löydät täältä MM-kisojen lohkotilanteet, tulokset, otteluohjelman ja tv-tiedot