Yhdysvaltain yliopistojen eli NCAA:n yleisurheilun mestaruuskilpailut pidettiin viikonloppuna. Mitähän tapahtuisi, jos Suomessa olisi yliopistojen mestaruuskilpailut?
Todennäköisesti paikalle ilmestyisi jokunen harrastelija, sen sijaan yliopistoissa opiskelevia huippu-urheilijoita ei nähtäisi. Miksi? Siksi koska Suomessa ei ole opiskelijaurheilua.
Yhdysvalloissa oikeastaan koko yleisurheilujärjestelmä perustuu yliopistoihin. Siellä käydään kovimmat kilpailut, missä on opiskelijoita (eli liki ammattiurheilijoita) ympäri maailmaa. Urheilustipendi on ykkösasia, opiskelu tulee kakkosena. Tutkinnonkin saa, mutta pääasia on urheilu-uran edistäminen. Yliopiston jälkeen osa tekee ammattilaissopimuksen ja ura etenee.
Entä meillä Suomessa? Huippulupaava urheilija menee opiskelemaan, hän saa kenties nälkäpalkkaan verrattavaa opintotukea ja opintolainaa, jos saa suoritettua riittävästi opintopisteitä. Ehkä on mentävä lisäksi töihin, että saa katettua elämisen kulut. Jos oikein tuubiin menee, saa lajiliitolta vuodessa jokusen tonnin tukea ja kulttuuri- & opetusministeriön apurahan, joka on maksimissaan 2000 euroa kuukaudessa. Se on hyvin lähellä Tilastokeskuksen määrittelemää köyhyysrajaa Suomessa.
Näiltä pohjilta on helppo kysyä, miksi suomalaisia yleisurheilijoita ei hakeudu enemmän Yhdysvaltojen yliopistoihin? Yksinkertaisin kysymys on, kuinka monta yleisurheilun olympiamitalistia on tullut jenkkilän yliopistoputkesta, montako Suomen opiskeluputkesta? Yhdysvaltojen yliopistojärjestelmästä on tullut tuhansia olympiamitalisteja, pelkästään Pariisin olympialaisissa tätä tietä kulkeneet ottivat yli 300 mitalia. Suomella on kaikista lajeista 305 olympiamitalia kesäkisoista kautta historian, suurin osa noin 100 vuoden takaa. 2000-luvulla niistä on saavutettu 16.
Silti Yhdysvaltoihin ei liiemmin hakeuduta. Lämpö, olosuhteet, täysi ilmainen ylläpito, ammattivalmennus, tutkinto siinä sivussa. Mitä muuta voisi vaatia? Samaan aikaan suomalainen opiskelijaurheilija miettii marraskuun räntäsateessa K-Marketin pihalla, onko tänään varaa ostaa tonnikalaa vai pastaa ennen kuin lähtee treenaamaan läheiselle jäiselle pihatielle.
Kurkistetaanpa juuri pidettävien NCAA:n mestaruusfinaalien tuloksia. 100 metriä 9,72, 200 metriä 19,63, 400 metriä 43,38, 110 metrin aidoissa ME 12,75 ja niin edelleen. Silti lahjakkaimmat suomalaiset hinkkaavat edelleen nälkäkurkina perähikiällä.
Paljon pelätään sitä, että jenkkiläinen kollektiivivalmennus ei meikäläisille sovi. Voi olla joissakin tapauksissa niin, mutta kovin monelle se tuntuu tilastojen valossa sopivan. Ehkä useammankin suomalaisen pitäisi miettiä tätä vaihtoa. Heittäjäveljekset Max ja Mico Lampinen tuskin ainakaan ovat tyytymättömiä. Jälkimmäinen nakkasi juuri yliopistojen mestaruuskisoissa kiekkoennätyksensä 61,98. Tulos parani viime kesästä kolme metriä. Olisiko se syntynyt, jos hän olisi jäänyt Suomeen?
Lauri Hollo
