Mitä jos Seppo Räty olisi syntynyt 35 vuotta myöhemmin ja ”joutunut” viime viikonloppuna yleisurheilun Ultimate Challenge -kilpailuun Budapestiin?
Kilpailun alkuun on hetki aikaa, Räty tärisee jännityksestä stadionin tunnelissa ja odottaa, että tulee hänen vuoronsa ja spottivalo kohdistuu tohmajärveläisen kasvoille. Kun hänen nimensä lausutaan, Räty astuu tuuletelleen esiin ja vilkuttaa iloisesti mylvivälle yleisölle.
Heittopaikalla Seppo viikkaa vaatteensa siististi selkänojalle ja istuu rennosti nahkaiseen pelituoliin. Repustaan Räty kaivaa kukallisen viltin, jolla lämmittää itseään viileässä 20 asteen kelissä.
Hän taputtaa villit ”Banksit” saadakseen yleisön mukaan heittoihinsa. Keppi lentää ja suomalainen voittaa.
Juuri ADHD-diagnoosin saanut kenttähaastattelija riehuu, mielistelee ja mekastaa kuin leijona. Seppo lähtee ilakointiin mukaan ja suutelee haastattelijaa suulle kertoillen mikrofoniin pohjoiskarjalaisia kaskuja. Sen jälkeen hän astelee noutamaan käsipainon näköisen voittopalkinnon korokkeelta. Mixed Zonella hän varmistaa, että kaikki TV-yhtiöt Malediivien PSM:ää ja Togon TVT:tä myöten saavat häneltä analyyttisen, mutta vitsikkään haastattelun. Illan bankettiin Räty on jo ennalta tilannut Teemu Muurimäeltä koristeellisen ja värikkään frakin. Siellä hän juo sivistyneesti lasin shampanjaa ja verkostoituu, minkä ehtii.
Sitten Seppo herää keskellä yötä omaan karmivaan huutonsa kotonaan Tohmajärvellä syyskuussa 2026 ja tarkistaa passistaan olevansa edelleen 64-vuotias eläkeläinen. Hän lausuu kiitosrukouksen ja menee takaisin nukkumaan.
30 vuodessa yleisurheilu ja yleisurheilijat ovat muuttuneet valtavasti. Nykyisin he ovat salonkikelpoisia vaikuttajia, jotka pukeutuvat viimeisen päälle. Henkilöbrändi on vähintään yhtä tärkeä kuin tulokset. Ei toki kaikille, mutta suurelle osalle. Ultimate Championshipin kaltaisessa glamourtapahtumassa se korostuu entisestään. Omaa imagoa on pakko miettiä, että urastaan saisi myös maksimaalisen taloudellisen hyödyn. Toki palkintorahat ovat muutenkin täysin eri luokkaa kuin Rädyn aikoihin.
”Fiksuuntumisen” vastapainoksi tietynläinen persoonallinen särmä on kentillä kuihtuva luonnonvara. Kaikki ovat sisäsiistejä, fiksuja ja mukavia, poikkeavia kommentteja on turha odottaa. Enää bubiwalleniukset eivät joudu kärttämään urheilijoilta hohtimilla kommentteja satoja metrejä perässä kävellen. Ennen oli kunnollista. Vaikka ei ehkä yhtä tyylikästä kuin nyt.
Näkökulma: Lauri Hollo
