Lotta Kemppisellä räpiköintiä – ”Ei tyydytä ollenkaan”

Otto Palojärvi |

Vammastaan toipunut Lotta Kemppinen otti odotetusti voiton Kalevan kisoissa 100 metrillä. Kemppisen voittoaika oli 11,51.

Jo pääsy Kalevan kisoihin oli Lotta Kemppiselle iso saavutus.

– Voitto maistui kyllä tosi hyvältä. Toivoin, että pääsen tänne puolustamaan mestaruutta, hän sanoi Atleetin toimittajan Ilkka Lötjösen haastattelussa.

– On ollut kyllä todella takkuinen kausi. Vasta viime viikolla pääsin avaamaan ylipäätänsä kilpailukauteni, Kemppinen lisäsi.

Kemppinen korosti, ettei voittoaika todellakaan häntä tyydyyttänyt.

– Juoksuun itseensä en ole ollenkaan tyytyväinen. Mulla oli kaksi täysin erilaista juoksua tänään. Alkuerissä oli sellaista pikkunättiä tekemistä, mutta ei ollut tehoja.

– Nyt finaalissa yritin laittaa lisää tehoja ja juoksu hajosi ihan totaalisesti tonne loppuun. Mutta se on osa-alue, jota ei ole päästy tekemään, kun ollaan kuntoutettu. Se tulee kisojen kautta, hän jatkoi.

Ennätyksensä 11,19 Kemppinen juoksi heinäkuussa 2025. Tällä kaudella hänen oli tarkoitus jahdata Helinä Marjamaan vuodelta 1983 olevaa Suomen ennätystä 11,13, mutta kevään loukkaantuminen sotki suunnitelmat.

– Etelän leirillä toukokuussa nappasi takareisi kiinni kesken vedon. Ajattelin, että neljän viikon jälkeen olen takaisin, mutta valitettavasti oli jänteen puolella ongelma, niin meni lopulta yhdeksän ja puoli viikkoa, ettei olla ollenkaan päästy kisatehoille, Kemppinen taustoitti.

– Sen takia toi on vielä tuollaista räpiköintiä. Mutta suunta on oikea, Kemppinen lisäsi.

Parin viikon kuluttua alkaviin Birminghamin EM-kisoihin Kemppinen on saamassa paikan.

– Tällä hetkellä olen vielä aika vahvasti rankingissa sisällä. Mun pitäisi kilpailuihin päästä. Saisi siellä ehjän juoksun. Välierät on tavoitteena näillä lähtökohdilla.

– Ja että pääsisi omille ajoille. 11.50-11.40 ei oikein tyydytä, mutta jostain pitää lähteä liikkeelle, lisäsi Kemppinen EM-kisojen tavoitteistaan.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA