Viikonlopun Timanttiliigan finaaleissa on mukana muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta koko maailman kerma, mutta yhden miehen puuttuminen pistää erityisesti silmään. 27-vuotiaan mailin maailmanennätyksen huikealla ajallaan 3.42,66 heinäkuussa rikkonut Iso-Britannian Josh Kerr ei ole nytkään lähtölistoilta.
Toki esimerkiksi ratakierroksen aituri Karsten Warholmkin jäi pois, mutta ilmoitti suorasukaisesti syyksi sen, että starttiraha oli liian pieni.
Alkukesästä Kerr juoksi kahdesti itselleen selkeän alimatkan, 800 metriä. Seuraava kilpailu oli Lontoon Timanttiliiga, missä hän juoksi tuon huikean ME-ajan. Tuloksen kovuudesta kertoo se, että 1500 metrin väliaika (1609 metrin matkalla) oli 3.27,62. Se on lajin kaikkien aikojen tilaston seitsemänneksi paras aika. Liki käsittämätön suoritus siis.
Sen jälkeen Kerr on jostain syystä kilpaillut ainoastaan kansanyhteisön kisoissa, missä hän voitti mailin kirikilpailun keskinkertaisella ajalla. EM-kilpailuihin Birminghamiin mies ei lähtenyt, vaikka ne olisivat olleet kotikentällä. Sen jälkeen on käyty Euroopassa kolme Timanttiliigaa, mutta niissäkään miestä ei ole näkynyt. Eikä näy finaalissakaan. Mikä lienee syynä? Luulisi, että raha kelpaa. Mailin ME-mies saisi taatusti muhkeat starttirahat ihan mistä tahansa, missä kilpailee.
Kerr on ilmoittanut olevansa mukana Budapestin Ultimate Championshipissä, joka on täksi kaudeksi perustettu uusi kilpailu. Siihen pääsevät mukaan ainoastaan maailman ehdottomat valiot. Juoksulajeihin pääsee mukaan 16 parasta, kenttälajeihin kahdeksan. Harvalle eliittijoukolle jaetaan palkintorahaa yhteensä 9,5 miljoonaa euroa.
Joka lajin voittaja kuittaa 130 000 euroa, mikä on yli tuplasti enemmän, mitä saa MM-kultamitalista ja viisi kertaa enemmän, mitä lohkeaa Timanttiliigan finaalin voitosta.
Josh Kerr on kilpaillut tällä kaudella ulkoradoilla kaikkiaan tasan viisi kertaa, joista kaksi oli täysin merkityksettömiä 800 metrin harjoituskilpailuja keväällä / alkukesästä, kaksi Kansanyhteisön kilpailuissa (alkuerä ja finaali). Tästä tulee lähinnä mieleen eräs pakistanilainen keihäänheittäjä tai valkovenäläinen moukarinheittäjä.
Budapestissä Kerr ainakin näillä näkymin kohtaa 1500 metrillä mm. Jakob Ingebrigtsenin. Norjalainen kommentoi aiemmin kesällä asiaa, kun Kerr oli ilmoittanut jättävänsä EM-kisat väliin.
”Ne, jotka eivät tule arvokilpailuihin, pilaavat tämän urheilulajin. Totta kai minäkin olen juossut urallani ennätysten perässä, mutta mielestäni ennätykset ja arvokilpailumenestys eivät sulje toisiaan pois. Moni ihminen oli varmasti pettynyt, kun Kerriä ei Birminghamissa näkynyt. Tarkoitus olisi, että näissä kilpailussa ovat mukana kaikki parhaat”, Ingebrigtsen kertoi BBC:n mukaan.
Juuri osuvammin asiaa ei voi tiivistää.
Näkökulma: Lauri Hollo

























