Markku Kanerva sanoo suorat sanat Huuhkajien nykymenosta

Otto Palojärvi |

Markku Kanervan ura Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana päättyi marraskuussa 2024. Nyt hän antaa Atleetin Kuningaslaji-ohjelmassa arvionsa seuraajansa Jacob Friisin onnistumisesta tehtävissään.

Markku Kanerva aloitti Huuhkajissa vakituisena päävalmentajana 2017. Alku oli hänellä hankala, mutta menestystä alkoi tulla saman vuoden syksyllä.

– Itsekin koin sen aikanaan. Kun joukkuetta aletaan uudistamaan, niin se vaatii aikaa. Totta kai. Nyt on Jacob Friisillä ollut 14 peliä. Viisi voittoa, kaksi tasuria, seitsemän tappiota, Kanerva toteaa.

Kanerva korostaa, että Friis ei ehtinyt juuri valmistautua viime vuonna pelattuihin MM-karsintoihin.

– MM-karsinnat tulivat tietenkin aika nopeasti. Siellä tehtiin kokeiluja. Staffi tietenkin uusi. Prosessi on niin sanotusti kesken.

Kanervan mukaan on kuitenkin selviö, mitä Friisiltä vaaditaan.

– Mutta päätavoite on ihan selvä, kun hänet palkattiin. Ne on EM-kisat (2028). Nyt historia täytyy toistaa ja saada Suomi uudelleen arvokisoihin.

– Sitä ennen tietenkin Kansojen liiga. Tein sinänsä ehkä palveluksen, kun pudotin sen C-liigaan. Sitä on ehkä helpompi saada se mahdollinen jatkokarsintapaikka, jos ajatellaan sitä lohkoa. Siellä Albania, Valko-Venäjä, San Marino. Mä uskon, että siinä on oikein hyvät saumat voittaa se lohko, Kanerva jatkaa.

Friis on tehnyt nuorennusleikkausta Huuhkajiin. Kanervan mukaan kokeneempien pelaajien jatko maajoukkueessa on epävarmaa.

– Uskon, että Jacob Friis on tiimeineen saanut informaatiota. Onko tarpeeksi? Kuinka raju tää nuorennusleikkaus tulee olemaan? Miten Glen Kamaran, Robin Lodin rooli tulee olemaan?

– Viime peleissä on ollut paljon aiempia U21-maajoukkuepelaajia. Kilpailuasetelma on mun mielestäni hyvä. Mutta ikuisuusongelma on edelleen, että ylitarjontaa ei ole edes esimerkiksi laitapuolustajista, Kanerva lisää.

Kanervalle tuli viime perjantain Unkari-pelistä mieleen oma maajoukkueuransa.

– Mielenkiintoista oli nähdä Tony Miettinen pelaamassa laidalla. Tuli itselleni deja-vu, kun Jukka Vakkila laittoi minut maajoukkueessa laidalle. Pelattiin neljällä topparilla silloin.

Onko Suomella sitten mahdollisuuksia Friisin komennossa 2028 EM-kisoihin? Kanerva on optimistinen.

– Kyllä mulla on vahva usko siihen. Parin vuoden päästä joukkue on parhaimmillaan. Riittääkö vielä kisapaikkaan? Nuorilla on vahva itseluottamus. Heillä on arvokisakokemus Pikkuhuuhkajista.

– Täytyy samalla todeta, että steppi U21:stä A-maajoukkueeseen on aika iso. Mutta pelirohkeus paistaa nuorista läpi, Kanerva lisää.

Karsinnat 2028 EM-kisoihin pelataan 2027. Sitä ennen ensi syksynä pelataan Kansojen liiga, josta saisi lohkovoitolla jatkokarsintapaikan.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA