Kanadalaisjoukkue voitti Colorado Avalanchen, vaikka pelasi ilman suomalaispyssyään. Erityisesti Patrik Laineen puuttuminen vaikuttaa joukkueen ylivoimapelaamiseen.
Laine, 26, oli sunnuntain vastaisena yönä toistamiseen sivussa sairastumisen vuoksi, kun Montreal Canadiens peittosi voittolaukauksilla Avalanchen vieraissa maalein 2–1.
Alkukaudella polvivammasta kärsinyt, mutta joulukuun alussa kaukaloon palannut Laine on ollut kriittinen osa Canadiensin ykkösylivoimassa. Montreal sai Avalanchea vastaan neljä kahden minuutin ylivoimaa onnistumatta maalinteossa.
Laineen paikalla pelasi tällä kertaa Kirby Dach, joka ei onnistunut tuomaan laukojan paikalle samanlaista uhkaa suomalaiseen verrattuna. Edellisessä ottelussa Chicago Blackhawksin vieraana Laineen ylivoimassa korvasi erityisemmin onnistumatta Joel Armia.
Laine on pelannut 13 ottelua, tehnyt kymmenen pistettä ja heiluttanut reppua kahdeksan kertaa. Kaikki maaleista ovat syntyneet nimenomaan ylivoimalla.
Coloradon ainoasta maalista sunnuntaiyönä vastasi Mikko Rantanen, kun ottelun avauserää oli takana yhdeksän minuuttia. Nathan MacKinnon ja Cale Makar saivat syöttöpisteet ylivoimaosumaan.
Voittolaukauskilpailussa Rantanen epäonnistui ensimmäisenä laukoneen Jonathan Drouinin tavoin.
Montrealin ensimmäinen laukoja Cole Caufield onnistui paitsi ratkaisuosumassa myös varsinaisella peliajalla. Kamppailulle sinetin iski kolmantena joukkueestaan laukonut Dach.
Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Jakub Dobes, joka pelasi Montrealin maalinsuulla toisen ottelunsa taalaliigassa. Ensimmäisessään tšekkitorjuja otti nollapelin Florida Panthersin vieraana. Tällä kertaa yksi meni selän taakse, mutta NHL-uran torjuntaprosentti osoittaa lukemaa 98,25.