Näkökulma: Otto Virtasella elämänsä tilaisuus läpilyöntiin ATP-kiertueella

Nico Oksanen |

Suomen miestenniksen tämän hetken ykköspelaaja Otto Virtanen on pitkään sahannut ATP-kiertueen ja ATP:n haastajakiertueen väliä. Parhaimmillaan suomalainen on ollut ATP-rankingissa sijalla 91, mutta lopullinen läpimurto on jäänyt tekemättä. Nyt Virtasella on elämänsä tilaisuus ottaa estradi haltuun ja nousta haastajakiertueen pelaajasta ATP-kiertueen pelaajaksi.

ATP-rankingissa sijalla 140 oleva Otto Virtanen aloitti tämän vuoden Wimbledonin tennisturnauksen vakuuttavalla tavalla.

Virtanen kaatoi menestyksekkäästi sujuneiden karsintojen jälkeen turnauksen pääsarjan ensimmäisellä kierroksella ATP-listalla sijalla viisi olevan Yhdysvaltain Ben Sheltonin.

Shelton oli turnauksessa sijoitettu Espanjan Carlos Alcarazin poissaolon myötä neljänneksi, joten voitto sekä päänahka oli äärimmäisen merkittävä.

Kaavioarvonnassa Virtasella kävi tuuri, sillä Shelton oli kaikista kärkisijoitetuista pelaajista juuri se, joka kannattaa heti alussa kohdata. Sheltonin ja Virtasen vahvuudet ovat pitkälti samat, ja yhdysvaltainen on todella yliarvostettu pelaaja, vaikka tulosta onkin ATP-kiertueella hyvin tullut.

Pääsy toiselle kierrokselle ei itsessään ole ihmeellinen juttu, mutta nelossijoitetun tiputtaminen tarkoittaa melko sopivaa kaaviota turnauksessa eteenpäin, joka tietysti etenee ottelu kerrallaan.

Toisella kierroksella Virtanen kohtaa Iso-Britannian Arthur Feryn, joka on ATP-listalla sijalla 114. Fery ja Virtanen ovat kiertäneet vuosikaudet samoja turnauksia ympäri maailmaa. Fery on tehnyt suomalaista parempia iskuja ATP-kisoihin, josta todisteena muun muassa Queen’s Clubin ATP-500 -turnauksessa eteneminen puolivälieriin tänä kesänä.

Iso-Britannian tennistoivo on kokonaisuutena kuitenkin Virtasta heikompi pelaaja. Fery on tasainen, mutta terävin kärki on huomattavasti suomalaista tylsempi.

Mikäli torstaina Virtanen jatkaa voittokulkuaan, niin kolmannella kierroksella odottaisi vastassa joko Portugalin karsija Jaime Faria tai Belgian Zizou Bergs. Bergs kaatoi turnauksen avauskierroksella viiden erän taistelun jälkeen Ranskan Ugo Humbertin, joka oli sijoitettu pelaaja. Humbert oli sijoitettu 27:ksi ja ranskalainen on ATP-listalla sijalla 30.

Belgian Bergs on ATP-listalla taas sijalla 37, joten Humbertilla kävi äärimmäisen huono onni kaavioarvonnan suhteen.

Selvää on se, että toisella ja mahdollisella kolmannella kierroksella Virtanen ei kohtaa yhtään Sheltonia kovempaa pelaajaa. Bergs on todella monipuolinen pelaaja aivan kuten on Ferykin, mutta kärki belgialaisella on terävämpi. Portugalin Faria on taas suoraviivainen tykittäjä siinä missä suomalainenkin.

Pelkästään kaaviota katsomalla voidaan puhua, että suomalaisella on huima mahdollisuus edetä jopa neljännelle kierrokselle asti eli kuuluisalle grand slamin toiselle viikolle.

Viimeksi suomalaispelaaja on nähty grand slam -turnauksen neljännellä kierroksella eli 16 parhaan pelaajan joukossa vuonna 2008, kun Jarkko Nieminen eteni Australian avoimissa uransa ainoan kerran aina puolivälieriin asti. Nieminen eteni Australian avointen lisäksi Wimbledonissa ja US Openissa puolivälieriin kertaalleen.

Menestys auttaisi henkisesti ja pelillisesti

Mikäli Virtanen selvittää tiensä kolmannelle kierrokselle ATP-pisteitä tulisi sata kappaletta lisää. Mikäli matka kantaisi aina neljännelle kierrokselle asti, niin pisteitä tulisi 200.

Sadan pisteen saaminen nostaisi Virtasen rankingin jo 120 parhaan joukkoon. Eteneminen neljännelle kierrokselle eli 200 pisteen saaminen nostaisi Virtasen jo tukevasti sadan joukkoon.

ATP-rankingissa sadan joukkoon pääseminen tarkoittaa sitä, että käytännössä kaikkiin ATP:n haastajakiertueen turnauksiin pääsee ykkös-, kakkos- tai kolmossijoitettuna mukaan. Se myös avaa portit ATP-turnausten karsintoihin tai suoriin paikkoihin pääsarjassa.

Virtasen kohdalla on selkeästi ollut nähtävissä se fakta, että suomalainen on varsin kyllästynyt pelaamaan haastajakiertueella. Monesti Virtanen on kärsinyt tappioita ennalta heikompia pelaajia vastaan pelaamalla äärimmäisen laiskasti tai välinpitämättömästi.

Kuten Shelton-ottelusta voidaan päätellä, niin Virtasen taso on parempi kuin ATP-ranking antaa ymmärtää. Se on myös selvää, että sadan joukossa on lukuisia Virtasta heikompia pelaajia, mutta ATP:n pistejärjestelmä on raaka eikä se tunne sääliä tai jossitteluja.

Henkisellä puolella on myös täysin eri asia pelaatko ATP-turnauksia viikosta toiseen vai ATP:n haastajakiertueen turnauksia. Otteluiden ja pelaajien taso on täysin toinen.

Siitä syystä on Virtasen oman uransa kannalta äärimmäisen tärkeää, jotta hanat pysyisivät Wimbledonissa auki ja suomalainen ottaisi maksimaalisen menestyksen taskuunsa.

Loistomenestys Wimbledonissa avaisi portit Yhdysvaltain kovien kenttien kaudelle ennen vuoden neljättä sekä viimeistä grand slam -turnausta eli New Yorkissa pelattavaa US Openia.

Virtasella ei viime vuoden loukkaantumisen takia puolustettavia pisteitä kesältä ole, joten kaikki pisteet sataa omaan kassaan ja nousua ranking-listoilla on normaalia helpompaa tehdä.

Amerikka kutsuu Wimbledonin jälkeen

ATP-kiertueella pelataan Wimbledonin jälkeen Euroopassa kaksi viikkoa massakenttäkisoja ennen karavaanin siirtymistä Amerikan mantereelle. 27. käynnistyy Yhdysvaltain Washingtonissa pelattava ATP-500 -turnaus ja Meksikon Los Cabosissa perinteinen ATP-250 -tason turnaus.

Näistä ehdottomasti parempi turnaus suomalaiselle olisi Washingtonin kisa, sillä Los Cabosissa on yksi ATP-kiertueen hitaimmista nopeista kentistä. Washingtonin turnaukseen otetaan pääsarjaan mukaan vain 32 pelaajaa ja riippuen täysin maailman kärkipelaajien osallistumisista, ei ilman hyvää menestystä paikkaa pääsarjassa ole tarjolla.

Toinen päivä elokuuta käynnistyy Montrealissa 1,5 viikkoa kestävät Kanadan avoimet, eli Masters-1000 -tason turnaus ja tätä seuraa 13. elokuuta alkava perinteinen Cincinnatin Masters-turnaus. Mastersien jälkeen on Winston-Salemin ATP-250 -turnaus samalla viikolla, kun US Openiin pelataan karsintoja.

Mikäli Virtanen haluaa siirtyä ruoholta koville kentille, niin ennen Amerikan ATP-turnauksia on tarjolla ATP:n haastajakiertueen turnaukset, josta pelituntumaa ja pistesaldoa pystyy kerryttämään.

13. heinäkuuta käynnistyy Yhdysvaltain Lincolnissa haastajakiertueen ATP-75 kisa ja Kanadan Granbyssä vastaavanlainen, mikäli Virtanen haluaa pelituntumaa ennen ATP-kisoja. Heinäkuun 20. päivä alkaa Bloomfield Hillsin haastajaturnaus, joka on ATP-125 -tason kisa.

Virtaselle on Wimbledonin menestys maksimoimalla avautumassa uransa paras mahdollisuus tehdä lopullinen läpimurto ATP-kiertueelle. Se vaatii vain viileyttä ja onnistuneita otteluita tällä viikolla. Talentista ja lahjoista homma Virtasella ei jää kiinni.

Näkökulma: Nico Oksanen

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA