Olivier Giroud ei ole tehnyt MLS:ssä maaliakaan. Kuva: All Over Press

Olivier Giroud hankittiin suurin odotuksin MLS:ään – osoittautunut flopiksi

Miikka Lahtinen |

Toukokuussa 2024 Los Angeles FC:n riveihin siirtynyt Olivier Giroud ei ole onnistunut seurassa odotetulla tavalla.

38-vuotiaan ranskalaisen odotettiin olevan kova vahvistus MLS-seuralle, mutta totuus on ollut jotain aivan muuta.

Kaudella 2024 Giroud esiintyi 14 ottelussa tekemättä maaliakaan. Syöttöjä tilille kertyi kaksi kappaletta. Kausi 2025 on käynnistynyt siten, että kolmen ottelun jälkeen kasassa ei ole yhtäkään maalia, eikä syöttöä.

Vielä kaudella 2023–24 ranskalainen esiintyi AC Milanin riveissä 35 liigaottelussa, joissa hän viimeisteli 15 maalia ja antoi kahdeksan maalisyöttöä.

Ranskan maajoukkueessa Giroud pelasi viime vuonna 16 ottelua, joissa hän viimeisteli neljä maalia.