Otto Virtanen koki US Openissa hurjan käänteen ja oli lähellä jättimäistä voittoa.
Viime torstaina Virtanen luovutti US Openin karsinnan kolmannella kierroksella. Hän oli kärsinyt selkäkivuista, eikä ehtinyt toipua niistä ajoista.
Sunnuntaina Virtanen sai kuulla saavansa pääsarjaan peruutuspaikan. Marin Cilic joutui vetäytymään turnauksesta.
Virtanen olikin ehtinyt toipua pelikuntoon. Hän pääsi ottelemaan maailmanlistalla sijalla 24 olevaa venäläistä Andrei Rublevia vastaan.
Virtanen voitti kaksi ensimmäistä erää 7-6. Kolmannen erän Rublev voitti 6-0 ja neljännen 6-2.
Viidennessä erässä nähtiin hurja taisto. Se eteni katkaisupeliin, jonka Rublev voitti 10-6.
Niin lähellä oli valtava suomalaisvoitto tenniksessä. Ei ihan tullut.
Mutta Virtanen on tänä vuonna osoittanut olevansa parempi pelaaja, kuin hänen maailmanlistan sijoituksestaan 109:s voisi päätellä. Wimbledonissa Virtanen eteni toiselle kierrokselle voitettuaan maailmanlistan kärkipäässä olevan Ben Sheltonin.
Virtanen on 25-vuotias. Hän on viime vuosina kärsinyt muutamista vaivoista, jotka ovat haitanneet hänen urakehitystään. Potentiaalia hänellä on varmasti nousta maailmanlistalla paljon korkeammalle ATP-turnausten vakiopelaajaksi, jos kroppa vain kestää.
Vuosi 2026 on ollut Virtasella lupauksia herättävä.



















