Valioliigassa tehtiin MM-kisojen aikaan kaksi valtavaa pelaajakauppaa, joista toinen teki yhden Valioliigan siirtoennätyksistä. Suuressa osaa viime vuosien kaupoissa myyjät ovat voittaneet, kirjoittaa toimittaja Panu Markkanen.
Jalkapallon MM-kisat hallitsee maailmanlaajuisesti jalkapallouutisten ilmatilaa. Jokainen tulos on uutinen, jokainen Lionel Messin ottelu ja maali ovat ennätyksellisiä, jokainen Cristiano Ronaldon ele analysoidaan, jokainen Englannin peliliike revitään kappeleiksi ja hakkelus tarkastellaan sen jälkeen mikroskoopilla.
Tuloillaan oleva seurajalkapallokausi elää kuitenkin aivan omaa ja normaalia elämäänsä harjoitusleirien ja treeniottelumatkojen lähenemisineen ja pelaajakauppoineen kaikkineen. Ja kaupoilla on totisesti oltu.
Tuore Nottinghamin ja Manchester Cityn välinen pelaajakauppa oli MM-huuman takia livahtaa ohi verkkokalvojen. Englannin MM-joukkueessa pelaava Elliot Anderson myytiin hiljattain Forestista Cityyn. Kauppahinta oli 116 miljoonaa puntaa (noin 135,4 miljoonaa euroa). Summa on ennätyksellinen, sillä se on suurin englantilaispelaajasta maksettu hinta. Edellinen ennätys oli Jude Bellinghamin 115 miljoonan punnan siirto Borussia Dortmundista Real Madridiin.
Valioliigan historiassa kauppa on kolmanneksi suurin. Andersonia suuremmalla ostohinnalla pelaavat ensi kaudella maailman parhaassa jalkapallosarjassa Liverpoolin Alexander Isak ja Florian Wirtz.
Anderson pelaa ensi kaudella valtavien odotusten alla. Cityn edellinen kolminumeroinen miljoonaostos Jack Grealish ei koskaan noussut hintansa vaatimalle tasolle, joutui epäsuosioon ja pelasi viime kauden lainalla Evertonissa palaten nyt ainakin hetkeksi Cityyn tänä kesänä.
Toinen diili, joka saattaa menestysbonusten myötä nousta 100 miljoonaan, on Sandro Tonalin siirtyminen Tottenhamista Newcastleen. Näin Newcastle on netonnut kahdesta pelaajasta (Isak ja Tonali) alle vuodessa yli 200 miljoonaa puntaa, euroissa yli kaksi ja puoli sataa miljoonaa.
Viime vuosina välittömät kaikkien kalleimpien pelaajien onnistumiset ovat olleet Valioliigassa suhteellisen harvassa. Liverpoolin mainitut megaostokset olivat viime kaudella suurissa vaikeuksissa, Grealish tulikin mainittua, eikä esimerkiksi Moises Caicedon 100 miljoonan plus bonusten arvoinen siirto Brightonista Chelseaan ole vielä ns. hintaansa hankkinut.
Voidaanko siis sanoa, että Valioliigan megakauppojen suurimmat voittajat ovat olleet myyjiä? Ei sillä, että mainittu Newcastle tarvitsisi saudiomisteisena seurana yhtään ylimääräistä pennyä kirstunsa pohjalle saati äkkiväärässä multimiljardööriomistuksessa toimiva Nottingham. Onnistumiset ovat tulleet siinä mielessä, että kun kirjanpidon myyntisarakkeessa on tarpeeksi puntia, eivät Financial Fair Play -säännökset hypi silmille ja valvota öisin niin pahoin.
Uusien FFP-sääntöjen mukaan joukkueeseen käytetty rahamäärä ml. pelaajien ja valmentajien palkat, siirtosummat ja agenttien osuudet ei saa ylittää 85 prosenttia jalkapalloliiketoiminnan liikevaihdosta ja siirtojen nettosummasta. Käytetään termiä SCR eli squad cost ratio. Tämän lisäksi voimaan astuu myös kestävyys- ja systeeminen resilienssi -säännöstö, jossa on kolme kohtaa.
Eli suoraan sanoen ja lukijaa sen pahemmin kapulakielellä puuduttamatta: myydä pitää. Kun muistetaan, että esimerkiksi nyt Andersonilla hurjan tilin tehneen Nottinghamin nettosumma, jolla seura hankki pelaajia kaudeksi 2025-26, oli hieman yli 111 miljoonaa puntaa, pitääkin omien ja arvokkaiden kalojen antaa tarttua kilpailijoiden verkkoihin.
Seuraavaa satamillistä odotellessa siis.
Näkökulma: Panu Markkanen
