Petteri Nurmi ehti pelata tällä kaudella HPK:ssa ja Sportissa, kunnes loukkaantui HIFK:ssa. Kuva: All Over Press

Ville Peltonen vahvisti Atleetille: Kesken kauden HIFK:hon hankitun puolustajan kausi on ohi

Roope Määttä |

HELSINKI. Petteri Nurmi ei pelaa enää tällä kaudella. Puolustaja siirtyi HIFK:hon joulukuussa ja ehti pelaamaan vain neljässä ottelussa.

Vielä runkosarjan viimeisellä kierroksella seura kertoi Nurmen olevan “toistaiseksi sivussa”, kuten oli viestitty jo useamman kuukauden ajan. Puolustajan kausi on kuitenkin ohi.

– Petteri Nurmi ei pystynyt kautta pelaamaan sen pidemmälle. Harmittavia ja epäonnisia juttuja, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen sanoi Atleetille.

Runkosarjan lopussa esimerkiksi Ilari Melart, Oliver Larsen ja Petrus Palmu olivat tovin loukkaantuneina, mutta palasivat kehiin. Pitkään sivussa ollut Juhani Jasu pelasi niin ikään pitkästä aikaa.

– Oltiin aika ohuella. Myöskin heidän takiaan on hyvä, että saimme tähän pienen harjoittelujakson ja päästään keräämään energiaa ja fokusta puolivälieräsarjaan.

Petteri Lindbohm putosi loppukauden ajaksi HIFK:n riveistä jo syksyllä. Leo Komarov saattaa seuran mukaan olla kunnossa jo pudotuspelien alussa. Jesse Seppälän loukkaantumisen kestoksi tiedotettiin runkosarjan viimeisellä kierroksella 2–4 viikkoa.

HIFK:n osalta pudotuspelit käynnistyvät ensi viikolla. Live-tilanteet, otteluparit ja -ohjelma ovat katsottavissa painamalla tästä.