Euroopan keihäsmahti murenee – suomalaiset uppoamassa samaan suohon

Atleetin kolumnisti Lauri Hollo pohtii, miksi Euroopan keihäsmahti on kuihtunut totaalisesti. Tuorein esimerkki on alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut Oregonissa. Paras eurooppalainen oli kilpailussa kahdeksas.

Maailmanmestaruuden voitti Etelä-Afrikan Jan-Hendrik Heymans tuloksella 80,50, Puolan Aleksander Wojna oli kahdeksas heitettyään 68,94. Väliin mahtui toinen eteläafrikkalainen, kaksi intialaista, dominicalainen, egyptiläinen ja kiinalainen heittäjä. Tämä on koko kuva keihäänheiton tulevaisuudesta. Suomalaisittain oli suorastaan katastrofaalista, ettei kisoihin saatu yhtään heittäjää, vaikka mukana oli 26 ukkoa. Naisten puolella sama homma.

Aikuisten sarjassa tilasto ei ole yhtään lohdullisempi. Kymmenen parhaan joukkoon maailmassa mahtuu kaksi eurooppalaista, Saksan Julian Weber (87,04) on tilastonelonen, tshekin Jakub Vadlejch (85,24) kymmenes.

Kun väkirikkaat valtiot ovat viimein innostuneet keihäänheitosta, massaa ja yrittäjiä siellä riittää. Suomen asukasluku on 5,6 miljoonaa, pelkästään Intian New Delhin noin 30 miljoonaa, koko Intian 1,47 miljardia. On siinä massaa, mistä haravoida lahjakkuuksia.

Euroopan perinteisestä keihäsmaista niin Saksa, Suomi, Tshekki kuin Iso-Britanniakin ovat romahtaneet. Iso-Britanniassa on tällä hetkellä yksi 80 metrin ylittäjä, Tshekissä kaksi, Saksassa kolme, Suomessa sentään viisi. Ei niitä toki Intiassakaan ole kuin seitsemän, mutta suunta on selvä. Veikkaan, että muutaman vuoden kuluttua heitä on 20. Yli 70 metrin heittäjiä on Intiassa jo 42, Suomessa 15, Iso-Britanniassa vaivaiset kuusi.

Keihäs ei vain taida olla nykyeurooppalaisten silmissä enää seksikäs laji. Mieluummin juostaan, hypätään, kamppaillaan tai pelataan pallopelejä. Ja tätä suuntaa on hankala kääntää.

Suomessa suurin ongelma on se, että liitossa ei ole enää edes lajivalmentajaa. Kukaan ei kerää urheilijoita ja valmentajia enää yhteen. Takavuosien valtava yhteishenki puuttuu. Kaikki nykertelevät omissa poteroissaan, mikä ei todistetusti tuota tulosta. Joitakin mainioita junnuja on, kuten Jere Murto, mutta kokonaiskuva on lähinnä lohduton.

Toinen iso ongelma on se, että meillä on edelleen hengissä iso tukku takavuosien huippuvalmentajia, mutta nuoremman sukupolven valmentajat eivät ole halukkaita imemään heiltä oppia.

”Ei kyllä ole oikein kukaan käynyt kyselemässä yhtään mitään. Mieluummin katsotaan jotakin videoita YouTubesta ja sitten kuvitellaan, että nythän minä osaankin sitten kaiken”, harmittelee kaksi suomalaista olympiavoittoon valmentanut konkarikoutsi Leo Pusa Atleetille.

Lauri Hollo