Päivän veto: Vieläkö on kirimiehiä?

Positiossa |

Positiossa-ammattivedonlyöjät valitsevat tällä palstalla joka päivä mielenkiintoisimman vedonlyöntikohteen.

Visma kaatui eilen omaan näppäryyteensä, kun ajoivat etappivoittoa pistekisan johtajalle Wout van Aertlle, joka ei loppukirissä ollut lähelläkään voittoa. Joukkueen nopein mies Matthew Brennan näytti läpi etapin vahvalta, ajoi kiinni irtiottoyrityksiä ja olisi varmasti ollut tuore lopussa, mikäli olisi ollut Visman valinta etapin voittokamppailuun. Päivän etappi on jälleen kirimiesten kamppailu, ja tänään ei ole epäselvyyttä, kenelle Visma ajaa. Lauantain etapilla Brennan ei ollut tyytyväinen lopun ruuhkaiseen loppuun, ja koki loppukirikamppailun jopa vaarallisena. Tänään Visma aikoo varmasti ajaa päivän kovimman nousun lujaa, jotta lopusta saadaan hieman karsitumpi.

Kilpailijoiden osalta poistumaa on jo käynyt, kun INEOSin Ben Turner joutui jättämään kilpailun kesken, ja lisäksi meritoitunut Mads Pedersen ei starttaa tänään sairastumisen vuoksi. Loppunopeudessa Brennania ei voita kukaan, ellei Jordi Meeus ole löytänyt jalkoja lepopäivän jälkeen. Brennanin voitto ei kuitenkaan ole missään nimessä varma. 450 metriä ennen maalia on U-käännös, jossa on kirimiesten vauhdissa suuret riskit kolarille tai sumppuun jäämiselle.

Kohde: Vuelta a España Etappi 11, 2.9.2026 klo 15.08

Vihje: Brennanin voitto on hyvin lähellä pelattavaa, mutta lopun arvaamattomuuden vuoksi jää lopulta ilman peliä. Sen sijaan h2h-markkinassa Alessandro Romelelle saa +1,80 kertoimia Bryan Coquardia vastaan, joka kelpaa peleille hyvin. Romele on ollut todella hyvä ja tasainen jokaisessa kirissä, ja hänen joukkueensa Astana on tehnyt läpi kauden hyvää työtä leadoutien kanssa, joten Romelella on sijoittumisen suhteen selvä etu Coquardia vastaan, joka joutuu tekemään paljon yksin. Coquard otti toki komean voiton lauantaina, mutta on muuten ollut top-10:n ulkopuolella jokaisessa kirissä, siinä missä Romele on ollut sijoilla 4-6. Päivän etapin loppu on niin haastava, että sijoittumisen merkitys korostuu, ja Romele voittaakin Coquardia vastaan noin 60 %:n todennäköisyydellä.