Freestylehiihtolajit ovat tuoneet Suomelle lukuisia arvokisamitaleita viimeisen 40 vuoden aikana. Siinä valossa on koomistakin, että Suomessa lajiin suhtauduttiin ensin nuivasti, mitä elokuussa menehtynyt urheiluvaikuttaja Roger Talermo muistelee Jouko Vuolteen kirjoittamassa elämäkertakirjassaan Alppirinteiltä Urheilubisneksen Huipulle (WSOY).
Freestyle yleistyi maailmalla 1960-70 -luvuilla. Roger Talermo oli tuomassa freestyleä 1970-luvulla Suomeen, jossa tuohon aikaan kansaa kiinnosti talvilajeista lähinnä maastohiihto ja mäkihyppy.
– Hiihtoharrastuksen myötä tuli ajankohtaiseksi perustaa freestylehiihdolle oma liitto. Se perustettiin vuonna 1975 alun perin nimellä Suomen Freestylehiihtäjät, josta myöhemmin tuli Suomen Freestyle hiihtoliitto. Toimin sen puheenjohtajana vuoteen 1981 saakka, muistelee Talermo kirjassaan.
– Olin aktiivisesti tuomassa lajia Suomeen. Käänsin muun muassa tuomariston kriteerit suomeksi sekä vedin ensimmäiset kurssit. Siitä seuraava askel oli organisoituminen, joka meni hiukan väärässä järjestyksessä, koska ensin syntyi liitto ja vasta sen jälkeen seuroja, Talermo jatkaa.
Talermo toimi freestylejaostossa FIS:ssä. Mutta Suomessa laji ei päässyt Hiihtoliittoon ennen 1980-lukua.
– Kansainvälinen hiihtoliitto FIS otti freestylen lajiohjelmaan ihan heti. Ja liiton yhteyteen perustettiin vuonna 1979 freestylejaosto, aivan samalla logiikalla kuin maastohiihto-, mäkihyppy- tai alppijaosto, Talermo kertoo.
– Freestylejaoston ensimmäisenä puheenjohtajana oli kanadalainen John Johnston, ja minä olin varapuheenjohtajana. Minun ongelmani oli se, että Suomen hiihtoliitto ei ollut tunnustanut ja hyväksynyt freestyleä. Kävin aiheen tiimoilta lukuisia keskusteluja liiton puheenjohtajan Hannu Koskivuoren kanssa, Talermo jatkaa.
Koskivuori oli kunnon vanhan liiton mies. Hän vastusti freestylen mukaantuloa Hiihtoliittoon.
– Aivan alkuun me laji-ihmiset olimme itsekin hiukan Hiihtoliiton osana olemista vastaan. Sinne eivät halunneet liittyä myöskään lumilautailijat. Varsin pian kuitenkin päädyttiin siihen, että voisi olla järkevämpää liittyä. Hannu oli kuitenkin täysin sitä vastaan, Talermo paljastaa.
– Ei meillä mitään riitaa ollut, ja meillä oli erittäin hyvä keskusteluyhteys, mutta hän ja ilmeisesti osa liiton hallituksesta vain oli sitä mieltä. Ainoa, joka minua tässä asiassa tuki, oli kuuluisa ja värikäs pää sihteeri Lasse Pirskanen. Hänellä ei ollut riittävästi vaikutusvaltaa, mutta hän kannusti minua yrittämään, koska oli vahvasti uuden lajin puolella, Talermo lisää.
Lopulta Talermo ei saanut junailtua freestyleä Suomen hiihtoliittoon. Siinä onnistuivat vasta hänen seuraajansa.
– Hauskinta oli sitten se, että kun en saanut mitään aikaiseksi, niin yhdellä Kansainvälisen hiihtoliiton illallisella istuin pitkä aikaisen puheenjohtajan Marc Hodlerin vieressä ja mietimme, miten hemmetissä saisimme Koskivuoren pään käännettyä. Kehitimme Hodlerin kanssa kaikenlaista asian edistämiseksi mutta emme silloin onnistuneet.
– Kun lopetin puheenjohtajuuteni vuonna 1981, puheenjohtajan nuija siirtyi Juha Lindhille ja Matti Jylhälehdolle. Heidän aikanaan loppujen lopuksi laji onnistuttiin saamaan Suomen hiihtoliittoon ja samalla mukaan FIS-perheeseen, Talermo toteaa.
Freestylen ensimmäiset MM-kisat järjestettiin 1986. Martti Kellokumpu voitti heti MM-pronssia kumparelaskussa.
Olympialaisissa freestyle oli näytöslajina Calgaryssa 1988 ja Albertvillen 1992 lajissa on kisattu olympiamitaleista. Suomen ensimmäiset olympiamitalit freestylessä saavutettiin Naganossa 1998 Janne Lahtelan voitettua kumparelaskussa hopeaa ja Sami Mustosen pronssia. Salt Lake Cityssa 2002 Lahtela voitti olympiakultaa ja Torinossa 2006 Mikko Ronkainen olympiapronssia.
Anni Kärävä on nykyään suomalaisista maailman kärkilaskijoita. Hän oli MM-pronssilla big airissa 2025.
Milano Cortinan olympialaisissa viime helmikuussa Kärävä hieman epäonnistui jäätyään slopestylessa sekä big airissa kahdeksanneksi. Jos riski olisi hänellä onnistunut molemmissa kisoissa viimeisellä yrityksellä, olisi hän todennäköisesti voittanut mitalin.
