Eri joukkuelajien kannattajakulttuurit ovat Suomessa kovin erilaisia. Jääkiekkoon on pesiytynyt rotevin kannatuskulttuuri, kakkosena lienee pesäpallo tai jalkapallo. Lentopallo saakoon sekin kunniamaininnan.
Jääkiekossa on jopa tuhansien ihmisten kannattajaryhmiä, jotka jaksavat pitää metakkaa ja tunnelmaa yllä koko pelin ajan ja voiton tullessa vielä sen jälkeenkin. Jalkapallossa samanlaisten faniryhmien koko lasketaan sadoissa.
Koripallossakin on joillakin paikkakunnilla liki infernaalinen tunnelma. Ja sitten on, niin, esimerkiksi Tampere.
Perjantaina pelattiin Korisliigan ottelu Tampereen Pyrintö–Kipinä Basket.
Silminnäkijähavaintojen mukaan äänekoskelaisen Kipinä Basketin kannattajia oli paikalla noin kuusi, ja vain he pitivät meteliä. Tamperelaisyleisö sen sijaan istui kuin kirkonpenkissä.
Katsojia Pyynikin palloiluhallissa oli enemmän kuin aikoihin, 1030. Silti vierasjoukkueen minikokoinen rumpuryhmä huusi heidät suohon.
En tiedä, oliko manselaiset haettu paikalle läheisestä Aleksanterin kirkon jumalanpalveluksesta vai mistä. Luulisi, että olisi kunnia kannustaa omiaan edes niin, että vierasjoukkueen kärpäsen läjän kokoisen porukan mökä jäisi kakkoseksi.
Ajat ovat muuttuneet. Takavuosina Pyynikilläkin hakattiin taputuksia niin, että pelin jälkeen oli kädet rakoilla, usein myös ääni käheänä. Minäkin olin moisessa mukana pikkupoikana isäni kanssa.
Sitten hetki nostalgiaa. Kentällä oli Mikko Koskinen, oli Jukka Siltanen, Vernon Freeman, Ismo Niemi, Jarkki Laitinen ja Pentti Kaivonen. Oi niitä aikoja. Aika varmasti homehduttaa muistot, mutta se jäi jotenkin mieleen, että aina KTP:n ärsyttävät Jarkko Tuomala, Pertti Marttila ja Larry Pounds olivat silti parempia…
Kaikki tuo on mennyttä. Salossa, Kauhajoella, Joensuussa, Kotkassa ja Uudessakaupungissa kotiyleisön kannustus on Korisliigassa lähinnä infernaalista. Se on hienoa. Helsingissä, Espoossa ja Tampereella ollaan maltillisia ja hiljaisia kriitikkoja. Isosti ei passaa innostua – mitä tuo vieressä istuvakin siitä ajattelisi? Paitsi jos menestystä sattuu tulemaan. Silloin ollaan kyllä menestyshulluja.
Syyksi tähän on esitetty sitä, että suurissa kaupungeissa urheilutarjontaa on niin paljon, ettei fanaattista fanikulttuuria pienempiin lajeihin synny. Se voi hyvinkin pitää paikkaansa. Ja mitäpä muuta vaikkapa Salossa tai Kauhajoella fanitettaisiin kuin koripalloa? Puhumattakaan lentopallon liigojen pikkupaikkakunnista: Akaa, Kyyjärvi, Sastamala, Raisio, Loimaa, Kuusamo, Kangasala, Pihtipudas, Huittinen, Orivesi…
Miten onkin niin, että näissä pienemmissä lajeissa maan suurimmat kaupungit ovat täysin aliedustettuja?
Se hyvä puoli tässä toki on, että toisin kuin jalkapalloon ja jääkiekkoon, koripalloon tai lentopalloon ei ole tietääkseni hakeutunut äärimielisiä kannattajaryhmiä. Lienee jokin maantieteellinen yhteys tässäkin. Herrasmiesten ja -naisten lajeja.
Näkökulma: Lauri Hollo

















