Maailmancup alkaa, mutta Toni Nieminen kauhistuu olevansa lihavassa kunnossa

Lauri Hollo |

Atleetti teki eilen jutun nuoresta mäkihyppääjästä Kasperi Valtosta. Siinä pohdiskeltiin, mikä saa nuoren miehen valitsemaan elämänurakseen mäkihypyn. Nyt kysymykseen vastaa varsinainen kokemusasiantuntija, olympiavoittaja Toni Nieminen. Hän kertoo näkevänsä yhä unia hyppäämisestä.

Nieminen voitti olympiakultaa vain 16-vuotiaana Albertvillessä vuonna 1992. Hänestä tuli talviolympialaisten historian nuorin henkilökohtaisen olympiakullan voittanut mies.

Mäkikausi alkaa, mitä fiiliksiä Toni Niemisellä on?

– Mä oon yli viisikymppinen, mutta edelleen tänä päivänä, kun mäkihyppykausi lähestyy, niin jumankauta mä näen unia. Mä oon käynyt monet mäkihyppykilpailut tässä viime öinä. Kai se on niin vahvasti jossain veressä ja perimässä.

Oletko nähnyt hyviä unia vai painajaisunia kisoista?

– Siis ihan ehdottomasti hyviä. Tein juuri aamulla päivityksen someen siitä, että pikku kaipuu olisi vissiin takaisin mäkeen ja siitä, että viime yönä hyppäsin taas kilpailuja niin pirusti. Olin unessa niin syvällä siinä asiassa, että oikein jännitti, ja kävin tosi elävästi läpi niitä fiiliksiä, joita silloin koki ja näki. Ja aamulla herätessä ensimmäinen ajatus oli se, että ei saamari, tänään alkaa maailmancup ja mä oon vähän lihavassa kunnossa!

Jos olisit nyt 15-vuotias, mahtaisitko valita elämänuraksesi mäkihypyn?

– Ilman muuta valitsisin, ehdottomasti. Oli urassa tietty myös huonot puolensa, mutta muistelen mieluummin positiivisia asioita. Oma ura on kyllä tarjonnut semmoisen elämänkoulun, mitä ei mistään muualta millään rahalla saisi ostettua. Se, miksi valitsisin, tulee enemmän muusta kuin niistä saavutuksista tai menestyksestä.

– Se lähtee ihan lajin ja ylipäätään urheilun itsensä tarjoamista asioista. Ensinnäkin tietysti se ystäväpiiri ja kontaktipiiri, jonka on saanut. Plus sitten kaikki muu oppi ja elämykset, joita matkan varrella on tullut. Nekin menevät osastoon, mitä ei millään rahalla voi ostaa.

Mitä järkeä on hypätä mäkeä? Pidä pieni kannustuspuhe nuorisolle…

– Voisin tässä jo vanhempana valtiomiehenä sanoa, että siinä on vain joku sellainen kumma sisäänrakennettu juttu. Moni ihminenhän haaveilee lentämisen taidosta. Mikäs sitä lähempänä olisi kuin mäkihyppy?

– Se on hienoa itsensä haastamista, kun pyrit lentämään aika alkeellisilla välineillä mahdollisimman pitkälle. Siinä mennään ihan tämmöisille ihmismielen perusjuurille ja peruskysymysten äärelle.

– Jos olisin uudelleen nuori, menisin ilman muuta hyppäämään. Nyt sitä oikein toivoo, että saisi olla uudelleen nuori ja tehdä ehkä viisaampia ratkaisuja matkan varrella kuin silloin teki.

Toni Nieminen
Toni Niemisen mielestä mäkihyppy on mennyt piperrykseksi. Kuva: All Over Press

Sitten vähän vakavampi kysymys. Onko mäkihyppy mennyt mielestäsi nykyisin liian hifistelyksi?

– On mennyt. Varusteet ja välineet ovat ihan liian tärkeässä roolissa. Se peittää alleen urheilijan urheilullisuutta ja taitavuutta. Valitettavasti laji on kehittynyt siihen suuntaan, että hypätään jääladuilta, jotka nimenomaan mahdollistavat kaikenlaisen välinkehityksen ja kikkailun.

Niin, periaatteessahan kyse on erittäin yksinkertaista lajista: lasketaan mäki, ponnistetaan keulalta ja tullaan alas…

– Kyllä, se on yksinkertaisten miesten yksinkertainen laji. Päästät puomista irti, niin painovoima hoitaa loput. Ja kun latu katkeaa, niin jotainhan siinä tarvii tehdä. Laji ei ole enää sama kuin ennen. Silloin kaikissa mäissä oli vähän erilainen profiili, hypättiin lumiladulta. Se korosti hyppääjän taitavuutta ja kykyä omaksua muuttuvat olosuhteet ja sopeutua niihin. Tänä päivänä kaikki tehdään niin steriilisti, että siellä on periaatteessa yksi sapluuna, johon rakennetaan kaikki mäet.

– Sitten hypätään jäälatuun ja hyvinkin optimiolosuhteisiin koko ajan. Lisäksi vielä pyritään minimoimaan kaikki tuulet pois. Valitettavasti laji on kehittynyt siihen suuntaan, että hyppääjän taito, osaaminen, rohkeus ja kylmäpäisyys eivät ole niin tärkeässä roolissa kuin ennen.

Miten tämä mainitsemasi hifistely käytännössä näkyy?

– Kehitys on johtanut siihen, että nyt kaikki ukot hyppäävät siihen plus miinus viiden metrin haarukkaan. Saadaan iso määrä näyttäviä pitkiä hyppyjä, mutta onko se koko jutun tarkoitus? Ennen tuli paljon suurempi ero hyvän ja huonon hypyn välillä. Kun Pirkko Pihtiputaalta, joka ei ole lajissa niin syvällä, katsoo kisoja, sen on hyvin vaikea ymmärtää, kuka niistä kavereista on paras.

Ja itse asiassa Pirkkoa vihkiytyneemmänkin on hankala sitä ymmärtää…

– Juuri näin. Siinä laji on ampunut itseään kyllä suoraan polvilumpioon.

Maailmancup tosiaan alkaa tänä viikonloppuna. Viime vuonnahan Suomen ukot heräilivät lupaavasti eloon. Uskotko, että tällainen nousukiito jatkuu?

– Voi kuinka mä sitä toivoisin. Nimenomaan keväällä viime kauden päätteeksi oli tosi positiivisia merkkejä. Siitä on varmasti saatu itseluottamusbuustia harjoituskauteen. Ei ole enää tarvinnut miettiä, teemmekö oikeita asioita ja tarpeeksi paljon, kun on tuoretta menestystä alla.

– Sanon ihan suoraan, että jos tuo sama suuntaus ei jatku, silloin hommat on ryssitty pahasti. Jos niin kävisi, se vain alleviivaisi sitä, että suomalaiseen mäkihyppyyn on pesiytynyt liian vahva ylivalmentamisen kulttuuri. Silloin kaikkien pitäisi katsoa syvälle peiliin ja höllätä valmentamista sekä ylikontrollointia.

Lauri Hollo

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA