Suomalaishiihtäjät ovat saaneet vaihteeksi myös positiivisempia uutisia.
Hiihtoliitto tiedottaa verkkosivuillaan, että kansainvälinen rekrytointiteknologiayritys, Jobilla, on sitoutunut tukemaan suomalaisia maastohiihtäjiä kauden avaavassa Rukan maailmancupissa.
Yritys on tarjoutunut kattamaan maastohiihtäjien osallistumiseen liittyvän omavastuuosuuden tapahtuman aikana.
– Me Jobillalla uskomme vahvasti suomalaisten hiihtäjien potentiaaliin ja haluamme tukea heitä menestymään kansainvälisellä tasolla. Haluamme varmistaa, että urheilijoiden ei tarvitse murehtia taloudellisista kysymyksistä, vaan he voivat keskittyä pelkästään tähän Rukan kilpailuun.
– Erityisesti Rukan maailmancupissa tämä on lähellä yrityksemme visiota. Mottomme Potential. Fulfilled. pääsee tässä erityisesti oikeuksiinsa, kun mukana ovat maajoukkuetähtien lisäksi myös kansallisen ryhmän hiihtäjät, kertoo Henri Nordström, Jobillan toimitusjohtaja Hiihtoliiton sivuilla.
Aiemmin Yle Urheilu uutisoi, että tulevalla kaudella hiihtäjät saattavat joutua maksamaan jopa 500 euroa jokaisesta maailmancupin viikonlopusta, johon he osallistuvat.
Nyt urheilijat selviävät kuitenkin lisäkuluitta ainakin kotikisasta.
Ruka Nordic eli Rukan maailmancup järjestetään 29.11.-1.12.2024.