Kuva: All Over Press

Lamine Yamal palasi, mutta Barcelona konttasi karmaisevasti – vastaavaa viimeksi 70-luvulla

Roope Määttä |

Las Palmas voitti lauantaina Barcelonan maalein 2–1 vieraissa.

Katalonialaisten harvoja ilonaiheita oli Lamine Yamalin paluu toisella puoliajalla. Nuorukaisella välistä jäivät kolmen seurajoukkuekamppailun lisäksi marraskuun maaottelut.

– Oltuaan harjoittelematta joukkueen kanssa kaksi viikkoa on hyvä, että hän pystyi palaamaan ja saamaan hieman minuutteja. Meidän on otettava positiiviset asiat: hän on takaisin, sai minuutteja ja voi avata Mallorcaa vastaan (tiistaina), sanoi Hansi Flick medialle ottelun jälkeen.

Sandro Ramírez ja Fabio Silva onnistuivat maalinteossa vieraille. Isäntien ainokaisesta osumasta vastasi Pedri. Las Palmasin maalilla vahvasti esiintyi entinen Barcelona-torjuja Jasper Cillesen.

Edellisen kerran katalonialaisjoukkue oli hävinnyt Espanjan pääsarjassa Las Palmasille kaudella 1985–1986. Viimeisin kotitappio oli puolestaan ennen lauantaita peräisin vuodelta 1971.

– Meidän on muututtava, puolustettava paremmin. Jos ei saa tehtyä maalia, on myös monimutkaisempaa pitää oma pää puhtaana. Mutta se ei ole ainoastaan puolustavien pelaajien asia, vaan koko joukkueen, manasi Flick.

Barcelona jatkaa La Ligan piikkipaikalla, kun sillä on kasassa 34 pistettä. Kolmantena niskaan hengittää neljän pisteen päässä oleva Real Madrid, joka on pelannut kaksi ottelua vähemmän.