Bryan Mbeumo on tehnyt tällä kaudella 18 Valioliiga-maalia ja alustanut kuusi osumaa. Kuva: All Over Press

Lehti: Manchester United mukana kisaamassa Bryan Mbeumosta – myös toinen tähti kiikarissa

Roope Määttä |

Manchester Unitedin hyökkääjä on korkealla Manchester Unitedin hankintalistalla, uutisoi The Telegraph.

Aiemmin lehti kertoi Newcastlen olevan vahvasti Bryan Mbeumon perässä. Hyökkääjävahvistuksia metsästävä Manchester United on niin ikään kiinnostunut pelaajasta, jonka hintalapun arvioidaan olevan noin 60 miljoonan punnan luokkaa.

Ruben Amorimin ja Manchester United sekä Newcastle tuskin ovat ainoat kiinnostuneet. Mbeumon, 25, odotetaan herättävän runsaasti kiinnostusta vähintään Valioliigan sisällä. Aiemmissa siirtoikkunoissa esimerkiksi Liverpool on liitetty vahvasti Brentford-laitahyökkääjään.

Manchesterilaisia odottelee merkittävä siirtokesä, kun Amorim valmistautuu ensimmäiseen täyteen kauteensa Old Traffordilla. Mbeumon ohella myös Matheus Cunhan nimi on noussut esille yhtenä Manchester Unitedin merkittävimmistä mielenkiinnonkohteista (lue uutinen).

Wolves-hyökkääjällä on nykyisessä sopimuksessaan 65 miljoonan punnan ulosostopykälä. Mbeumo-kiinnostus ei teoriassa sulje Cunhan hankintaa pois, sillä jälkimmäinen on selkeästi parhaimmillaan ysipaikalla.