Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

Rallin MM-sarjaan jättimäisiä muutoksia

Taneli Niinimäki |

Rallin MM-sarjan säännöt laitetaan uusiksi kaudelle 2027 ja tulevista muutoksista on saatu taas lisää tietoa.

Jo aiemmin on kerrottu, että nykyiset Rally1-autot poistuvat käytöstä ja tilalle tulevat uudet WRC27-luokituksen autot, jotka muistuttavat nykyisiä Rally2-luokan autoja.

Uusien autojen valmistukseen käytettävien kustannusten ylärajaksi on määritelty 345 000 euroa.

Kansainvälisen autoliiton FIA:n MM-rallikomissio kokoontui torstaina keskustelemaan tulevista säännöistä.

FIA:n tiedotteessa kerrotaan, että merkittävin uudistus koskee autojen korirakennetta.

– Tietty vapaus antaa valmistajille ja tiimeille paljon liikkumavaraa suunnittelussa. Tämän tavoitteena on houkutella mukaan lisää tehdasvalmistajia ja pienempiä tiimejä, tiedotteessa sanotaan.

Viime vuoden lopulla julkaistut tekniset säännöt ovat kuitenkin herättäneet paljon keskustelua lähiaikoina.

Kaudella 2027 valmistajien on mahdollista käyttää vain polttomoottoria, ennen kuin mahdollisesti siirrytään vaihtoehtoisiin voimanlähteisiin.

Muun muassa Hyundai on uhannut jopa jättää MM-sarjan, mikäli muiden hybridiyksikköjen tai täyssähkömoottoreiden käyttö ei ole mahdollista.

– Pelkkä polttomoottori ei ole sellaista, mitä Hyundai olisi valmis markkinoimaan rallin kautta, Hyundain MM-rallitiimin tekninen johtaja François-Xavier Demaison kertoi aiemmin.

Uudet säännöt on määrä saada lyötyä lukkoon kesän loppuun mennessä.

Ralliautojen luokat uusiksi

FIA aikoo samalla laittaa koko ”rallipyramidin” uusiksi. Tällä hetkellä autot on jaettu viiteen luokkaan. (Rally1, Rally2, Rally3, Rally4 ja Rally5)

– Rakennamme uuden “rallipyramidin”. Rally1-luokka väistyy, joten meidän on suunniteltava kaikki luokat uudelleen, FIA:n tekninen johtaja Xavier Mestelan Pinon sanoi Dirtfishille.

– Täytyy selvittää tarkkaan, mikä luokka tulee uuden WRC27:n taakse. Onko se nykyinen Rally3, vai pitääkö meidän muokata sen nykyistä versiota?

Tällä hetkellä MM-sarjassa on enää kaksi tehdastallia, Toyota ja Hyundai. Lisäksi M-Sport ajattaa Fordin autoja ilman täyttä tehtaan tukea.

Suunnitellut sääntömuutokset pienentävät varmasti tiimien kustannuksia, joten sarjaan on toivottavasti jatkossa helpompi houkutella uusia valmistajia mukaan.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA