Jani Nymanin pelit Pohjois-Amerikassa ovat kuluneen kauden osalta ohi, kun Seattle Krakenin farmiseura putosi AHL:ssä.
Coachella Valley Firebirds putosi farmiliigan toisella pudotuspelikierroksella. Samalla Jani Nymanin kausi päättyi Pohjois-Amerikassa.
Nyman kertoi huhtikuussa keskustelleensa mahdollisesta maajoukkuekomennuksesta Leijonien päävalmentajan Antti Pennasen kanssa (lue uutinen).
– Seurani on ollut tällä kaudella Firebirds, ja pudotuspeleihin mennään, joten minun kevääni jatkuu siellä. Jos siellä pelit loppuvat lyhyeen, sitten katsotaan uudestaan, Nyman sanoi Ylelle tuolloin.
Leijonat jätti aiemmin kaksi kisapassia leimaamatta, joten täydennyksille on ovi raollaan. Jan-Mikael Järvinen ja Joona Ikonen ovat pelaajia, jotka voivat vielä pudota joukkueesta. Jää nähtäväksi, kelpuuttaako Suomen valmennus Nymania joukkueeseen, vai odotteleeko joukkue NHL:n pudotuspeleistä vielä kovempia tähtiä mukaansa.
Nyman, 20, pääsi pelaamaan päättyneellä kaudella 12 NHL-ottelua, joissa syntyi kuusi (3+3) tehopistettä. AHL:ssä suomalainen oli sarjan tulokkaista parhaimmistoa paukutettuaan 44 (28+16) tehopistettä 58 runkosarjaottelussa.