Kuva: All Over Press

Aston Villa repi pelihousunsa – johtaja uhosi lehdistötilaisuudessa

Roope Määttä |

Aston Villa aikoo valittaa Valioliigalle, koska sen mielestä erotuomari Thomas Bramall oli virheellinen valinta kauden viimeisen Valioliiga-ottelun tuomariksi.

Ottelu oli maalittomassa tilanteessa avausjaksolla, kun Villa pelasi kymmenellä miehellä maalivahti Emiliano Martínezin ulosajon jälkeen. Morgan Rogers haki pallon manchesterilaisten torjujan Altay Bayındırin ulottuvilta ja sijoitti sen maaliin.

Bramall vihelsi rikkeen, sillä hän luuli, että turkkilainen oli saanut pallon asianmukaisesti kahdella kädellä haltuunsa. Televisiokuvien perusteella Villalta riistettiin maali, sillä näin ei ollut. Mahdollisuus videotarkastukseen oli mennyttä tuomarin hätäisen vihellyksen takia, mistä Villa ei pitänyt lainkaan.

– Aiomme tehdä valituksen. Valitus ei koske yksittäistä tuomiota, vaan erotuomarin valintaa. Hän on yksi liigan kokemattomimmista. Ongelmana on, miksi kansainvälisiä tuomareita ei ollut tänään käytettävissä, Aston Villan jalkapallojohtaja Damian Vidagany sanoi lehdistötilaisuudessa.

Unai Emery raivosi kentällä paitsi edellä mainitusta tilanteesta myös Unitedille myöhemmin tuomitusta rangaistuspotkusta.

– Televisiokuva on tilanteesta selvä, mutta meidän täytyy hyväksyä se. Se oli virhe. Iso virhe, raivoissaan ollut Villa-luotsi Unai Emery latasi.

Avausjaksolla Amad Diallo puski Unitedin johtoon. Christian Eriksenin rangaistuspotku sinetöi ottelun loppupuolella Villan 0–2-tappion. Joukkue sijoittui kuudenneksi ja jäi Mestarien liigan ulkopuolelle maalieron perusteella.