Sami Hyypiä palkittiin viime viikolla arvostetulla Captain’s Ball-palkinnolla. Palkinto oli upea ja ansaittu kruunu yhdelle maamme kaikkien aikojen pelaajista ja pelaajaurallaan lähes kaiken mahdollisen voittaneelle Hyypiälle, kirjoittaa Atleetin Panu Markkanen.
Captain’s Ball-tilaisuuden aikana juhlapaikassa helsinkiläisessä hotellissa Katajanokalla kuiskittiin useassakin pöytäseurueessa siitä, kuka olisi tämänvuotisen Captain’s Ball-palkinnon voittaja. Maajoukkueuransa lopettaneella Teemu Pukilla ja koko jalkapallouransa päättäneestä Linda Sällströmillä spekuloitiin, mutta totuus valkeni kaikille läsnäolijoille ja Ruudun katsojille vasta juontaja Petri Pasasen esittelypuheen aikana.
Kun Pasanen alkoi puhua kapteeniudesta tämän vuoden palkinnon vahvana kriteerinä, ei palkinnonsaajan henkilöllisyys vieläkään alkanut täysin valjeta. Sana ”Liverpool” ei sen sijaan jättänyt kellekään mitään epäselvää. Sami Hyypiä sen voittaisi.
Hyypiän läsnäolo gaalassa oli toki huomattu. Yllekirjoittanutkin paiskasi miehen kanssa kättä alkuillasta, mutta kellot eivät siinä vaiheessa mielessä soittaneet. On totuttua, että maamme kaikkien aikojen parhaat pelaajat ja entisetkin sellaiset ovat vuosittain vaihtelevasti Captain’s Ballissa paikalla, joten kaikki lienevät olettaneen Hyypiän ”kuuluneen kalustoon” tänä vuonna ja olevan paikalla halustaan juhlistaa suomalaista jalkapalloa ja nähdä tuttuja hienossa ympäristössä.
Täysi juhlasali osoitti palkinnon saaneelle Hyypiälle suosiota seisaaltaan. Tämä lohkaisi kuivan huumorinsa turvin, että suosionosoitukset saisivat loppua, etteivät ne kestäisi pidempään kuin hänen kiitospuheensa. Vaatimaton myös kunnian hetkellä. Tyypillistä Hyypiää.
– Pääsin totta kai hienoon ryhmään mukaan. Aikaisemmat voittajat ovat tehneet pitkäaikaista hommaa futiksen parissa, ja on kivaa olla siinä ryhmässä mukana. Ehkä minulle henkilökohtaisesti uran aikana saadut palkinnot merkitsevät enemmän kuin uran jälkeen saadut. Mutta hieno kunnianosoitus ja kiitoksia valitsijoille, jotka tämän päätöksen ovat tehneet, Hyypiä sanoitti tuntemuksiaan Atleetille palkitsemisen jälkeen.
Menestynein miespelaajamme?
Jalkapalloilijoita voi laittaa monin tavoin järjestykseen, joskaan helppoa se ei ole. Jari Litmasen asemasta maamme kaikkien aikojen pelaajana kaikki lienevät yhtä mieltä, samoin kuin siitä, että Teemu Pukki on Suomen kaikkien aikojen maajoukkuepelaaja miesten maajoukkueessa. Naisten puolella ykkönen monessa kategoriassa – ehkä kaikissa tärkeimmissä – on Linda Sällström.
Mihin asettaa Sami Hyypiä? Olisiko hänen tittelinsä Suomen kaikkien aikojen menestynein jalkapalloilija? Euroopan kentiltä Mestareiden liigan ja UEFA-cupin voitot ja kaksi UEFA Super cupia. Englannista kaksi FA cupin, liigacupin ja Community Shieldin voittoa ja järisyttävät 464 ottelua Liverpoolissa. Vain Valioliiga jäi punaisessa paidassa voittamatta.
Hyypiä pelasi Valioliigassa 10 kautta ja niistä seitsemällä ensimmäisellä kausikohtaiset ottelumäärät liikkuivat 32:n ja täyden 38:n välillä. Kun Liverpool voitti Mestareiden liigan kaudella 2004-05, pelasi Hyypiä ainoana Liverpool-pelaajana kaikissa otteluissa täydet minuutit. Hän toimi viidessä ottelussa 13:sta joukkueen kapteenina Steven Gerrardin ollessa sivussa.
Hänet valittiin UEFA:n vuoden joukkueeseen vuonna 2001 ja Suomessa vuoden pelaajaksi urheilutoimittajien äänestyksessä ja Palloliiton valitsemana yhdeksän kertaa. Hän oli Valioliigan kuukauden pelaaja syyskuussa 1999 ja Bundesliigan tähdistökentällisen toppari kevyet 11 vuotta myöhemmin 36-vuotiaana. Hyypiä on ainoa Vuoden urheilijaksi ja Vuoden valmentajaksi valittu henkilö.
Nyt joukkuetasolla paljon voittanut Hyypiä sai yhden yksilötason palkinnon lisää.
Sinut muistetaan joukkuepelaajana. Miltä tällainen yksilötitteli tuntuu?
– Pitää ainakin kiittää pelikavereita. Minulla on ollut hyviä pelikavereita, että olemme saaneet menestystä. Yksinään ei kentällä pärjää. Minulla ei oikein ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin olla joukkuepelaaja, sillä en olisi ehkä yksin omilla ominaisuuksillani pärjännyt hirveän hyvin.
– Joukkueessa on tietenkin erilaisia tyyppejä ja erilaisia vahvuuksia. Pystyin pelaamaan suurimman osan urastani niin, että minun vahvuuteni tulivat esiin. Tietenkin tällaisista yksittäisistä palkinnoista tulee hyvä mieli ja tämä on hieno kunnianosoitus.
Tunnollinen puurtaja?
Hyypiä kuvaili itseään Captain’s Ballin kiitospuheessaan ”tunnolliseksi puurtajaksi.” Yksi lahjakkuuden muoto onkin lahjakkuus harjoitella. Se nosti hänet pelaajana sille tasolle, jolla pystyi pysäyttämään illasta toiseen maailman parhaita hyökkääjiä.
Hän pelasi parhaina vuosinaan Valioliigassa menestyksekkäästi mm. Thierry Henrya, Ruud van Nistelrooyta ja Didier Drogbaa vastaan. Hän oli myös samaan aikaan kliseisesti ja osuvasti sanottuna itsensä kovin kriitikko.
Tunnollisella puurtamisellako kaikki ne saavutukset tulivat?
– Kyllä se työnteko on yksi syy, että jaksaa tehdä töitä. Olen ollut aina hyvä harjoittelija. Harjoittelin keskittyneesti. Jos harjoituksissa tuli joku harhasyöttö, tai en saanut palloa haltuun, ruoskin itseäni aika pahastikin. Olin ankara itselleni ja se teki asioista minulle paljon hankalampia tai raaempia.
– Sanotaanko, että en ollut lahjakkain pelaaja nuorena, ja on pitänyt tehdä paljon töitä, että olen kehittynyt. Paljon on pitänyt vetää metrejä kentällä, että olen oppinut, miten minun piti pelata, jotta pystyin ratkaisemaan tilanteet kentällä.
Tasavuosia Istanbulin illasta
Hyypiän palkitsemisesta Captain’s Ballilla on spekuloitu jo pitkään. Miehen ansiot ovat siihen oikeuttaneet kauan, niin kuin tämänkin artikkelin listaus osoittaa. Jokainen aiempi palkittu on varmasti palkitsemisensa ansainnut, mutta Hyypiä sai sanalla sanoen odottaa palkintoaan varsin pitkään. Ehkä liiankin kauan.
Toki vuosi 2025 on osuva hetki palkita Hyypiä, sillä päättyvänä vuonna tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun hän voitti Liverpoolin paidassa Mestareiden liigan.
Finaalissa kaatui AC Milan, joka johti ottelua tauolla 3-0 Paolo Maldinin ja Hernan Crespon maaleilla. Gerrard, Vladimir Smicer ja Xabi Alonso toivat Liverpoolin toisella jaksolla tasoihin, ja Liverpool voitti lopulta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Ratkaisevan rankkarin ampui Milanin Andrei Shevtshenko ja torjui Liverpoolin Jerzy Dudek.
Istanbulin finaalista on 20 vuotta. Onko aika mennyt sen suhteen nopeasti?
– Ei tunnu siltä, että siitä on 20 vuotta, mutta niin siitä on. Aika menee todella nopeasti, ja muistan sen finaalin kuin eilisen päivän. Se oli spesiaali finaali, enkä usko, että sellaista finaalia tulee enää ikinä olemaan.
Panu Markkanen
