Tällä viikolla 94-vuotiaana poisnukkunut Glenn Hall oli viimeinen National Hockey Leaguen kultaisten Original-Six aikojen maalivahti, ja vanhin elossa ollut Hockey Hall of Fameen aateloitu pelaaja. Hän jää ikuisesti historiaan maalivahtipelin kehitykseen ehkä eniten vaikuttaneena, ensimmäisenä perhostyylillä torjuneena huippumaalivahtina. Hänen käsittämätön ennätyksensä, 502 perättäistä NHL-ottelua tolppien välissä, jää ennätykseksi, jota ei koskaan tulla rikkomaan. Tässä vaatimaton kunnianosoitus miehelle, joka todella ansaitsi kuuluisan lempinimensä “Mr. Goalie”.
Punainen lato
Kanadan kuuluisin lato sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Edmontonin kaupungista länteen, Stony Plain-nimisen pikkukaupungin (noin 18 tuhatta asukasta) läheisyydessä. Se on mallia “vanha”, ja kuuluisa tyypillisestä punaisesta väristään.
Tuo punainen lato on lähtöpaikka yhdelle jääkiekon kotimaan jääkiekkoloren kuuluisimmista tarinoista. Siitä syntyi jopa vanha jääkiekkotermi. Se on paikallanähtynä, romanttisesti kumpuilevien peltojen välissä, paljon pienempi kuin monen meidän tällaisiin jääkiekkolegendoihin uskovien kuvitelmissa.
Sen omistaja, keskiviikkona rakkaittensa läsnäollessa paikallisessa pikkusairaalassa 94-vuotiaana rauhallisesti poisnukkunut Glenn Hall oli sitä vanhaa NHL-pelaajien sukupolvea, jonka suurimpana unelmana oli ostaa jääkiekosta ansaituilla varoilla oma maatila, jossa elää onnellisesti perheensä kanssa elämä loppuun asti.
Glenn Hall, joka oli ostanut noin 63 hehtaarin maatilan vaimonsa Paulinen kanssa vuonna 1965, teki juuri niin. He kasvattivat siellä neljä lastaan, yhden pojan (Pat) ja kolme tytärtä (Leslie, Tammy, ja Ted Lindsayn kunniaksi nimetty Lindsay). Jälkikasvulle syntyi myöhemmin vielä yhdeksän lastenlasta ja seitsemän lastenlastenlasta.
NHL-maalivahtina ensimmäisen kerran kaudella 1952-53 ja viimeiset pelinsä kaudella 1970-71 pelannut Hall ei pitänyt, etenkään uransa loppupuolella, harjoitusleireistä. Hän oli valmis pelaamaan ilman viikkoja kestänyttä höykytystä, kymmenien kiekkojen satamista kohti päätä. Lankapuhelinten aikoina, kun NHL-joukkueilta tuli syksyn saapuessa soittoja, hänen kerrotaan pyytäneen vaimoa sanomaan, ettei hän nyt ehdi puhelimeen.
Hän on maalaamassa latoa.
“Painting the barn” on termi, jota käytetään joskus vieläkin, kun pelaaja jää pois training campiltä, yleensä saadakseen paremman tarjouksen. Glenn Hall sai parempia tarjouksia, mitä pidemmälle ladon maalaus eteni. Oletettu maalaus siis. Maatilalla noina aikoina käyneet sanoivat, ettei sitä oltu maalattu vuosiin.
Ladon maalaamisesta tuli legenda. Siitä tuli hauska huumoritarina. Glenn Hall saapui lähes jokaiselle harjoitusleirille myöhässä. Mutta kun kiekko pudotettiin jäähän, ja pelit alkoivat, kukaan ei ollut intensiivisempi, kilpailunhaluisempi tai tehokkaampi kuin Mr. Goalie.
L`Affaire Stasiuk
Maalivahdin elämä Original Six-aikoina ei ollut helppoa.
– Hei, kukaan ei pakota pelaamaan maalivahtina. On olemassa muitakin pelipaikkoja, oli yksi Glenn Hallin kuuluisimmista lauseista.
Kuuluisa tapaus kevään 1957 Stanley Cupin playoffien semifinaaleista kertoo paljon Glenn Hallin suurimmasta perinnöstä. Hall pelasi Detroit Red Wingsin maalilla Boston Bruinsia vastaan. Bruinsin hyökkääjä Vic Stasiuk – Hallin entinen joukkuekaveri Edmonton Flyersista – pääsi yksinläpi, ja laukoi kiekon kovaa suoraan Hallin kasvoihin.
Ilman maskia pelannut Hall putosi jäähän. Vanhan Detroit Olympian yleisö kohahti. Red Wingsin maalivahti jäi jäähän tajuttomana, veri vuotaen hänen suustaan. Yhden lehtijutun mukaan hän “näytti kuolleelta”.
Glenn Hall kannettiin paareilla pukuhuoneeseen, jossa hän heräsi tajuihinsa. Lääkäri ompeli suun ja ylähuulen alueen jotenkin kokoon neulomalla siihen 23 tikkiä. Sen jälkeen Glenn Hall palasi maalilleen. Molemmat silmät mustina, siteet kasvojen ympärillä, tuoreet tikit huulillaan.
Jos Boston Bruinsin leirissä oltiin ihmetelty, miten tuo nuori maalivahti onnistuttaisiin pysäyttämään, vastaus oli selkeä: Ei mitenkään.
Detroit Red Wingsin GM Jack Adams luuli, että Stasiuk-tapaus aiheuttaisi trauman maalivahdille, että Hall alkaisi sen jälkeen ujostella kiekkoja. Niinpä Adams treidasi vahtinsa Chicagoon kesällä 1957. Tuo pelaajakauppa osoittautui parhaaksi asiaksi, joka Glenn Hallin uralla koskaan tapahtui. Se oli myös paras asia, mitä Hawksille tapahtui, Hallista tuli tärkeä osa kevään 1961 Stanley Cup-mestarijoukkuetta.
Oksennuslegenda
Yksi kerrotuimmista Glenn Hall-legendoista on se, miten hänellä oli tapana oksentaa aina ennen jokaista ottelua, ja joskus myös erätauoilla. Hän yritti rauhoittaa vatsaansa erätauoilla juomalla teetä. Joskus hänen oli pakko pitää yrjöt sisällään, jotta saatiin pelattua erä loppuun. Tuo omituinen vatsavaiva tulkittiin aina niin, että tämä huippumaalivahti pelkäsi niin paljon omaa ammattiaan, että vatsa meni aina sekaisin, koska hän oli hermostunut.
Tämä kuulostaa uskottavalta, ja on aika hyvä tarina. Maalivahdille piti tuoda ämpäri koppiin aina ennen peliä.
Hall kertoi joskus myöhemmin, ettei hän oksennellut kiekkopelon tai hermostumisen takia.
– Syy oli päinvastainen, hän sanoi Stan Fischlerin kirjassa “Hot Goalies”. – Olin niin innoissani päästessäni pelaamaan, että se sai minut oksentamaan. Tunsin, että jos en olisi niin valmis pelaamaan, etten voisi pahoin, en tulisi pelaamaan hyvin.
Glenn Hall on sanonut, ettei hänen omituinen ja kuuluisa oksentelunsa ollut kovin tärkeä asia. “It was no big deal”. Meille muille tuo pahoinvointi saa hänen kuuluisimman ennätyksensä kuulostamaan entistäkin järjettömämmältä.
502 ottelun putki (pelkästään NHL:ssä)
NHL-jääkiekossa on paljon hienoja maalivahtien saavutuksia ja ennätyksiä, mutta mikään ennätys ei ole niin mahdoton rikkoa, niin asennettu luodinkestävän lasin taakse, kuin Glenn Hallin 502 peräkkäistä aloitusta maalivahtina. Ennätys, jota ei koskaan tulla rikkomaan.
Hall aloitti jokaikisen ottelun Chicago Black Hawksin maalilla kauden 1956-57 alusta kaudelle 1962-63. Viisi peräkkäistä 70 ottelun kautta, ja pari kautta päälle. Ilman kasvoja suojellutta maskia. Vanhanaikaisilla varusteilla, joissa kukaan ei suostuisi menemään maalille nykypäivänä, puuvillalla vahvistetulla räpylällä. Hall itse sanoi ennätyksensä olleen oikeasti 552 ottelua, koska hän aloitti myös 50 Stanley Cupin playoffeissa samana aikana. Tai vielä oikeammin 1,026, jos lähdetään laskemaan junnuista ja farmiliigasta alkaen.
Eniten tällä kaudella perättäisiä otteluja pelannut maalivahti on Winnipeg Jetsin Connor Hellebyuck, kahdeksan. Aktiivisista kenttäpelaajista vain yksi on pelannut yli 500 ottelua peräkkäin, Colorado Avalanchen Brent Burns, 967. Scott Wedgewood sanoi juuri haastattelussa, että hän pelasi kerran kolmisenkymmentä peliä peräkkäin ECHL:ssä, mutta Hallin luvut ovat jotain toisesta maailmasta.
Hawksin johtoporras piti Glenn Hallin peräkkäisiä pelejä jatkuvasti tarkasti silmällä. GM Tommy Ivan oli rakentanut juniori- ja farmijoukkuesysteemin, jonka kautta pelaajia kehitettiin kohti NHL-joukkuetta. Chicagolla oli farmissa vuoroaan odottamassa erittäin lahjakas maalivahti Denis DeJordy, joka nostettiin ylös muutaman kerran vasta kaudella 1962-63. Sanotaan, että DeJordy oli yhtä hyvä kuin kuka tahansa legendaarisista NHL-maalivahdeista, mutta Hallin takia hän ei oikein koskaan päässyt pelaamaan.
1960-luvun puoliväliin tultaessa NHL-joukkueet alkoivat siirtyä kahden maalivahdin systeemiin. Kaudella 1964-65 Hall aloitti vain 41 ottelua. Toronto Maple Leafs voitti viimeisen Original Six-aikakauden Stanley Cupin maalillaan kaksi arpinaamaista legendaa, Johnny Bower ja Terry Sawchuk, keväällä 1967.
Kuuluisan 502 ottelun putken päätti marraskuussa vuonna 1962 selkävaiva, joka iski erikoisesti Hallin ollessa laittamassa polvisuojiaan paikalleen ennen Bostonissa pelattua ottelua. Hän pelasi vain ensimmäisen erän, ja oli sivussa seuraavat kolme peliä.
Glenn Hallin NHL-seurat olivat Detroit Red Wings, Chicago Black Hawks, ja lopussa St. Louis Blues, jonka valmentaja Scotty Bowman piti Hallia niin suuressa arvossa, että hän antoi vuoden 1973 kesällä syntyneen poikansa nimeksi Stanley Glenn Bowman.
Hall pelasi 906 NHL-ottelua. 407 voittoa, 84 nollapelä. 13 kertaa All Star-ottelussa. Hän voitti Calderin, Vezinan kolmesti, Conn Smythen kerran (häviäjän puolelta) ja Stanley Cupin Chicago Black Hawksissa vuonna 1961. Seitsemän kertaa ykkös All Starsissa. Mr. Goalien torjuntaprosentti vuoden 1961 Stanley Cupin playoffeissa oli 93.7%, kahdessatoista ottelussa. Semifinaaleissa hän piti nollan kahdesti, kun Hawks pudotti viittä mestaruuttaan puolustaneen Montrèal Canadiensin.
Semifinaalisarja oli tasan 2-2, kun se siirtyi Montrèaliin, jossa Hall piti nollan kahdessa seuraavassa.
Hall aloitti uransa Detroit Red Wingsin organisaatiossa, ja otti siellä Terry Sawchukin paikan ykkösvahtina. Hänet treidattiin kahden kauden jälkeen Chicagoon, jossa hän vietti seuraavat kymmenen kautta. Mr. Goalie jäi suojelematta kesän 1967 laajennusdraftissä, koska hän oli aikeissa lopettaa.
Laajennusjoukkue St. Louis Blues teki tarjouksen, josta hän ei pystynyt kieltäytymään, ja ura jatkui vielä neljän kauden ajan. Kolmas Vezina tuli Chuckberrylässä yhdessä toisen legendan Jacques Planten kanssa. Blues koostui pelaajista, jotka muut, alkuperäiset joukkueet olivat hylänneet. Siksi joukkue pelasi kuin kostaakseen muille. Kolme perättäistä Stanley Cup-finaalia 1968-70.
Kuuluisassa, valokuvaaja Ray Lussierin ottamassa Bobby Orrin ilmalento-valokuvassa maalivahtina on St. Louis Bluesin Glenn Hall. Mr. Goalie vitsaili usein laittaneensa nimikirjoituksensa satoihin kuviin, vaikka tulot niistä maksetaankin suoraan Bobbylle. Ja hyvän ystävänsä ollessa läsnä hän sai Orrin nauramaan kysymällä, oliko tuo ainoa maali, jonka tämä koskaan teki.
Perhostyylin isä
Glenn Hall oli joissain asioissa perinteistä kiinnipitävä, kuten hyvänä esimerkkinä maskin laittaminen naaman suojaksi vasta aivan uran loppupuolella St. Louisissa. Muuten häntä pidetään yhtenä eniten maalivahtipelin kehitykseen vaikuttaneista keksijöistä ja edelläkävijöistä.
Häntä pidettiin salamannopeana räpylän käyttäjänä, ja taitavana kiekon kanssa mailallaan. Hän jää parhaiten historiaan aiemmin V-tyylillä (tai “Inverted V”, koska maalivahdin patjat näyttivät takaapäin katsottuna ylösalaisin olevalta V-kirjaimelta), ja sittemmin perhostyylillä torjuvien maalivahtien esi-isänä. Ensimmäisenä huippumaalivahtina, joka mullisti tavan, jolla maalivahdit torjuvat. Hänen butterfly-tyylinsä oli vallankumouksellinen aikanaan. Nykyisin jokaikinen maalivahti käyttää jonkinlaista variaatiota Glenn Hallin lanseeraamasta torjuntatyylistä.
Ennen Mr. Goalien aikakautta, NHL-maalivahdit torjuivat “stand-up”-tyylillä. Kun laukauksia alkoi tulla kauempaa, ja vastustajat alkoivat rakentaa maskeja eteen, Terry Sawchukin kyyristymistyyli “Sawchuk Crouch” oli suosittu ja matkittu tyyli 1950-luvulla. Terry pystyi kyyristymällä näkemään maskin tehneitten vastustajien jalkojen läpi.
Glenn Hall torjui ensimmäisenä pudottautuen polvilleen, patjat sivuttain, ja noussen salamannopeasti taas ylös. Maalivahteja oli sitä ennen neuvottu olemaan pudottautumatta jäähän, koska liikkuminen olisi sen jälkeen liian vaikeaa. Reboundeja ei saisi enää kiinni. Hall muutti kaiken tämän ajattelun. Hän teki sen painamalla luistimensa vahvasti jäähän, mikä mahdollisti nopean seisaallenousun.
Mr. Goalie
Glenn Hallin mukana meni viimeinen National Hockey Leaguen kulta-aikojen, Original Six NHL:n maalivahdeista. Ajoilta, jolloin maailman parhaassa jääkiekkoliigassa oli vain kuusi maalivahtia. Vain yksi gardien per joukkue. Ja jokainen noista maalivahdeista oli legenda, Hall of Fame-tasoa. Oli pakko olla.
Terry Sawchuk. Jacques Plante. Johnny Bower. Gump Worsley. Joitakin muita. Ja nyt siis vielä itse “Mr. Goalie”, todella hienon lempinimensä ansainnut Glenn Hall (Gerry Cheevers, joka pelasi jonkin aikaa Original Six Boston Bruinsissa, on vielä keskuudessamme, mikä mainittakoon). Mr. Maalivahti siksi, että kaikkien näitten legendojen joukossakin Hall oli muita päätä pitempi, muita parempi.
Hall toimi pelaajauransa jälkeen maalivahtivalmentajana kapinaliiga WHA:n Alberta Oilersissa, sekä NHL:n St. Louis Bluesissa ja Calgary Flamesissä, jossa hän sai nimensä vielä kerran Stanley Cupiin vuonna 1989.
Lopulta Glenn Hall vetäytyi pois jääkiekkomaailman humusta rauhalliseen maalaisidylliinsä. Hänet tunnettiin lempeänä herrasmiehenä, joka käyttäytyi hyvin vaatimattomasti, ja kertoi kysyttäessä tarinoita omasta uskomattomasta jääkiekkourastaan mielellään, mutta vieläkin vaatimattomammin.
Ystävällinen, vanha mies, jonka Belgian rautatiekarttaa muistuttavat kasvot kertoivat ajoista maalivahtina ennen maskeja.
Stony Plainin jäähallin nimi on The Glenn Hall Centennial Arena. Sen seinällä on upea maalaus, johon on maalattu kuvia Mr. Goalien elämästä; alkaen junnuista, ja päätyen myöhempään kuvaan Glennistä ja tämän vaimosta Paulinesta.
Tarina kertoo, kuinka Scotty Bowman ja St. Louis Bluesin omistaja Sid Salomon tulivat kerran vierailemaan Hallin perheen tilalle. Nähtyään punaisen ladon Bowman kysyi, oliko kyseessä juuri tuo kuuluisa jääkiekkoloreen päässyt lato?
Tähän, talonsa kuistilla olut kädessään istunut Hall vastasi “Mikä lato?”
Pelaajana teräksisen kovana ja sisukkaan kestävänä tunnettu Glenn Hall oli vaatimaton huumorimies. Hänen hetken mielijohteesta heittämästä lauseesta tuli siitäkin legenda. Se lähti elämään omaa elämäänsä.
Mr. Goalie eli täyden elämänsä samalla tavalla.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
