Tällä viikolla alkavissa Milano Cortinan olympiakisoissa suoritetaan tuhansia dopingtestejä.
Positiivisia testejä on varmasti luvassa. Aiemmissakin olympialaisissa dopingrikkomuksia on tullut, joten Milano Cortinassakaan tuskin päästään 100 prosenttisesti puhtaisiin tuloksiin.
Atleetin toimituksesta Tuomas Kanervala ja Otto Palojärvi vierailivat Helsingin Pitäjänmäessä Suomen urheilun eettisen keskus SUEKin tiloissa kyselemässä dopingtestauskäytännöistä. Kanervala antoi dopingtestin Janne Väreen valvonnassa.
Väre toimii dopingtestaajana Milano Cortinan olympialaisissa.
– Tulen varmasti tekemään kilpailutestejä ja kilpailun ulkopuolisia testejä. Mutta en tiedä vielä tarkkaan, ketä testaan ja milloin tarkemmin. Ne selviävät paikan päällä, Väre kertoo.
– Milanossa testeistä vastaan International Testing Agency (ITA) eli he käytännössä päättävät, ketä he testaavat ja milloin. Nämä ovat Kansainvälisen Olympiakomitean KOK:n alaisia testejä, Väre lisää.
Väreen mukaan Milano Cortinassa testejä tehdään enemmän aiempiin talviolympialaisiin verrattuna.
– Suuremmista määristä puhutaan kuin olen aiemmista tilastoista katsonut. Useita satoja varmasti.
Urheilijaa valvotaan niin pitkään kuin testiä tehdään. Hänellä on oikeus ottaa avustaja mukaan.
Väre kertoo testin standardeista seuraavasti:
– 90 millin virtsanäyte on minimi, mitä vaaditaan. Valitaan laatikko, A- ja B-pullo, jonne näyte siirtyy. Tarkastetaan vielä, että paketti on ehjä ja avaamaton. Tarkastetaan koodinumerot pulloista. Kyljessä ovat numerosarjat. Laatikoissa pitäisi olla sama numerosarja. Toiseen pulloon kaadetaan 30 millilitraa virtsaa. Toisessa minimi on 60 millilitraa. Muutama tippa tarvitaan mittariin. Urheilija itse sulkee pullot niin että kuuluu klik.
– Mitataan vielä näytteen ominaispaino eli vahvuus. Laboratorio vaatii vähintään 1,005 vahvuisen näytteen, jotta analyysi pystytään tekemään. Pullot laitetaan muovipusseihin kuljetusta varten. Siellä on tyyny, joka imee nesteen, jos pullo sattuisi hajoamaan matkalla. Mikäli pullo on rikki tai vuotanut, näytettä ei analysoida. Pullot laitetaan takaisin laatikkoon. Väre jatkaa.
Olympialaisissa näytteet lähtevät analysoitaviksi saman tien. Urheilijan näyte pitää tutkia ennen hänen seuraavaa kilpailusuoritustaan.
Mutta normaalisti näytteen analysointiin menee muutama viikko.
– Vastauksia ei lähetetä erikseen, jos kaikki on ok. Jos jotain poikkeavaa löytyisi, niin sitten ollaan yhteydessä, Väre kartoittaa.
SUEKin testauspäällikkö Katja Huotari kertoo, ettei urheilijalle kerrota etukäteen, milloin hänet testataan.
– Testejä tehdään kilpailuissa tai kilpailujen ulkopuolella. Urheilija joko haetaan kilpailusuorituksen jälkeentestiin tai sitten hänet haetaan kilpailun ulkopuolella kotiosoitteesta, urheilupaikalta tai mistä tahansa, mistä urheilija on tavoitettavissa testiin ja tehdään testi siinä tilanteessa.
Testejä on kahdenlaisia. Virtsatestien ohella otetaan verinäytteitä, joiden avulla seurataan urheilijan henkilökohtaista veriprofiilia tai näytteestä analysoidaan dopingaineita.
– Teemme sekä virtsa- että veritestejä. Virtsatestejä on enemmistö testeistä, mutta myös verta kerätään. Veritestejä käytetään sekä dopingin analysointiin että biologiseen passiin, jossa seurataan urheilijan henkilökohtaisia veriarvoja. Virtsasta seurataan steroidiarvoja. Jos urheilijan profiilissa on muutoksia, voidaan hänelle määrätäuusia testejä tai viedä tapaus dopingrikkomuskäsittelyyn, Huotari taustoittaa.
Testeissä ei ole aikarajaa. Oleellista on, että urheilijaa valvotaan testin ajan, jotta huijaukset estetään.
– Urheilijalla ei ole minimi- tai maksimiaikaa. Virtsatestissä voi mennä muutama minuutti tai sitten siinä voi mennä tunteja. Veritestissä on määritetty, että urheilija joutuu odottamaan suorituksen jälkeen tunnin tai kaksi tuntia riippuen, minkälainen verinäyte otetaan.
Veritestin odotusajalle on hyvä peruste.
–Biologisen passin näytteiden pitää olla vertailukelpoisia, siksi niitä ei voi ottaa heti suorituksen jälkeen. Kaikissa testeissä on odotusaika sama.
Mitalistit joutuvat usein dopingtestiin. Mutta kuka tahansa kilpailuun osallistunut voi tulla testatuksi, vaikka ei olisi kisoissa menestynyt.
–Urheilijat voidaan nimetä kilpailuissa tai kilpailujen ulkopuolella. Heidät voidaan arpoa testiin esimerkiksi kaikista leirille osallistujista tai kisaan osallistujista. Kilpailutesteissä ilmoitamme kisajärjestäjille paikan päällä, että olemme tulossa testaamaan. Emme ilmoita, ketä aiomme testata, vaan sitten suoraan kutsumme urheilijat, Huotari toteaa.
Huotarin mukaan testauksen analytiikassa on tapahtunut merkittävää kehitystä.
–Analytiikka on kehittynyt tosi tarkaksi. Dopingaineiden pitoisuus voi olla hyvinkin pieni ja siitä tulee positiivinen tapaus. Ehkä suurin harppaus on siellä urheilijan biologisen passin puolella. Urheilijaa seurataan, hänen yksilöllisiä arvojaan seurataan. Sekä veriarvoja että virtsasta saatavia steroidiarvoja. Muutokset kertovat meille mahdollisesta dopingin käytöstä.
–Voi ne kertoa jostain muustakin. Taustalla voi olla vaikka korkean paikan harjoittelua, joka muuttaa niitä arvoja. Niiden perusteella voidaan kuitenkin kohdentaa ja ajoittaa dopingtestausta paremmin, Huotari lisää.
Puhdas urheilija on varmasti tyytyväinen, että testit kehittyvät.
– Yleensä puhtaat urheilijat kokevat kaikki dopingtestaukseen liittyvät parannukset heidän uransa kannalta hyvinä asioina, Huotari kertoo.
Pohjois-Amerikan ammattilaisurheilusarjoissa on ollut dopingtestauksen suhteen eri käytäntöjä. Milano Cortinan olympialaisten alla dopingtestauskäytäntö on ollut NHL-kiekkoilijoille kuitenkin sama kuin muillekin kisoihin valmistautuville urheilijoille.
– Kyllä NHL-pelaajia testataan ennen olympialaisia yhteistyössä Pohjois-Amerikan antidopingorganisaatioiden kanssa. Niiden kautta testit tehdään. Varmasti kaikkien maajoukkueiden NHL-pelaajat kuuluvat siihen ryhmään, ketä käydään testaamassa, Huotari toteaa.
